Näytetään tekstit, joissa on tunniste Uusi-Seelanti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Uusi-Seelanti. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 11. lokakuuta 2026

Wellington keskellä pimeintä yötä ja pieni vikaantuminen

lähdin Uuden-Seelannin aikaa keskellä pimeintä yötä lennolle maan pääkaupungin Wellingtonin lentokentältä. kaupunki sijaitsee maan Pohjoissaaren etelärannikolla.

tarkoitukseni oli tehdä kiihdytys pohjoiseen päin ja ilmaan noustua ottaa korkeutta ja kääntää kone kulkemaan reilusti vasemman suuntaan, jotta pääsisin Eteläsaaren pohjoisrannikon lentokentille.

mielenkiintoista tässä oli aluksi jo se, että jostain kumman syystä simulaatio ei alkanut kiitotien alkupäästä vaan sen ulkopuolelta. jouduin itse rullaamaan koneeni aloituskohtaan. onneksi simulaattorissa on sentään karttatoiminto, niin ei tarvinnut arvailla, minne kulkea.

melko ikävää. jo alkumatkasta tein havainnon, että moottorien ahtopaine- ja potkurinkierroslukemat olivat hiukan epätasapainossa. alun perin se oli tuntunut oudolta, että kun olin pistänyt päälle toiminnon, joka pitää potkurien kierrosluvut samoissa, niin ne eivät pysyneet samoissa lukemissa. sitten katsoin mittareihin.

moottorin numero 1 ahtopainelukemat olivat pienempiä kuin moottorin numero 2. ja kääntäen moottorin numero 1 potkurinkierroslukemat olivat suurempia kuin moottorin numero 2.

varmuuden vuoksi kävin säätämässä pikkaisen siiveketrimmeristä konetta kallistumaan enemmän vasemmalle. tämä onnistui, koska koneeni lensi vielä riittävän vakaasti, joten autopilotti ei lakannut toimimasta. (en ole vieläkään käynyt simulaattorin asetuksista pistämässä siiveke- ja sivuperäsintrimmejä ilotikun napeille. se pitää tehdä lähiaikoina.)

päätin sitten palata varmuuden vuoksi lähtökentälle. edelliset vikaantumiset samoilla seuduilla olivat elävässä muistissa. ihan kuin X-Plane 12 -simulaattoriin olisi ohjelmoitu aikaisempaa enemmän tilanne- ja olosuhdekohtaisia vikoja tulemaan lentohärveliin.

vasta tässä vaiheessa olin tainnut pistää kaikki mahdolliset koneessa olevat jäätämisenestot päälle. voi olla, että tämä olisi kannattanut tehdä jo lähtokuopissa ollessa.

oli täysin pimeää. käänsin konettani yhä enemmän vasemmalle, jotta pääsisin lopulta sopivaan asemaan, jossa voisin kääntää koneeni jyrkemmin vasemmalle päästäkseni suuntaamaan suurin piirtein pohjoiseen, jossa Wellingtonin lentokenttä odotteli.

korkeudenpudotus 7000 jalan korkeudesta oli toiminut täysin normaalisti, joten minun ei tarvinnut tehdä ylimääräisiä laskukierroksia.

oli pimeää. potkurin nopeuden säädöt olivat jääneet täysille, mutta olin ehtinyt siitä huolimatta alentaa huomattavasti korkeutta.

onnistuin laskeutumisessa. siitä huolimatta, että ahtopainemittarien lukemat näyttivät olevan lopulta lähellä nollaa.

olin pistänyt lähempänä kiitotietä moottoritehot täysille. vaikea oli sanoa, millä tavoin moottorien järjestelmät oikeasti tuolloin toimivat.

laskeutuminen onnistui kaikesta huolimatta. oli täysin pimeää, mutta pilvisyys ei ollut ongelma ainakaan lentokentän alueella. 

voisin hyvin kuvitella, että ahtopainemittarit näyttivät liian alhaiset lukemat. se varmaan selittää sen, että miksi takaisin lähtökentälle pääsy kuitenkin onnistui, jos kerran ahtopaineet olivat suuremmat kuin mitä mittareissa luki. oli lievästi jännittävä tilanne lentää kohti kiitotievalojen kirkkautta, kun ei tiennyt, että riittääkö liito kiitotielle asti.

minusta tuntuu, että ei pidä koskaan Beechcraft Baron 58:lla ruveta lentämään ainakaan Uudessa-Seelannissa keskellä syvintä yötä. tämä on sääli, koska muuten pidän maasta (tosin olen tehnyt sinne ainoastaan nojatuolimatkoja).

Uusi-Seelanti on todellinen tarujen Albion. 

nyt en muista edes, että kuinka alhaiset olivat olleet ulkolämpötilat simulaation aikana.

torstai 8. lokakuuta 2026

pitkällinen Uuden-Seelannin yllä pörräämiseni päättyi lopulta vikaan polttoaineensyötössä

viime viikolla jokusena päivänä olin pörrännyt vielä nykyäänkin vakiolentokoneenani toimivalla Beechcraft Baron 58:lla Uuden-Seelannin Pohjoissaaren yllä. rupeamiin sisältyi lentämistä pimeällä, häikäisyä aamuauringon ollessa matalalla ja laskeutumista naama vasten aurinkoa.

pörräilin yhä uudestaan lentokentältä toiselle.

ja lopulta sitten polttoaineensyöttö moottoriin numero kaksi lakkasi. ja samalla lakkasi toimimasta autopilotti, koska se ei kyennyt hallitsemaan tilannetta. jouduin raahautumaan hirvittävän pitkän ajan hirveän heikolla nopeudella edelliselle lähtökentälle. joka oli varsin pieni.

koska vain vasen moottori antoi työntövoimaa, koneeni pyrki kaiken aikaa kallistumaan oikealle. koneeni toimi erittäin kiikkerästi vielä ymmärrettävistä syistä.

koska jouduin lentämään vajailla moottoreilla, koneeni ilmanopeus oli varsin pientä. usein lensin lähellä sakkausnopeutta. 

mutta laskeutumiseni melkein onnistui. se jäi lievästi lyhyeksi sekä lievästi oikealle kiitotien linjasta.

kunnon tulipalo siitä ainakin syntyi.

jälkikäteen tuli mieleen, että minun olisi pitänyt säätää siivekkeiden asentoa trimmipyörällä. mutta koneen ollessa jatkuvasti taipuvainen kallistumaan voimakkaasti oikealle, trimmipyörän puoleen kääntyminen samalla kun olisi pitänyt lentää ja pysyä ilmassa, olisi ollut melko vaikeaa.

ja toiseksi, niin siiveke, kuin sivuperäsintrimmit pitäisi minun asetuksista säätää peliohjaimeni napukoille, jotta niiden käyttö olisi jatkossa sujuvaa ja lentämisen kannalta vaaratonta. 

viimeisellä lentorupeamalla tarkoitukseni oli lentää saaren länsipuolta yöaikaan päästäkseni saaren etelärannikolla sijaitsevalle Wellingtonin lentokentälle.

mutta melko matkaanlähtöni jälkeen pääsin tekemään huomion, että minulla ei toiminut moottoritehojen säätö. moottorit olivat jumittuneet korkeille moottoritehoille. toisaalta onhan se parempi kuin se, että olisi juuttunut heikoille moottoritehoille. Joutui säätämään potkurinakselin pyörintänopeuden säätimillä tehoja pelkästään.

pudottautuminen alemmas oli näinollen tavanomaista hitaampaa. ja piti koko ajan tarkkailla nopeusmittaria, ettei menisi ylinopeudelle.

lopulta olin päässyt sopivaan asemaan Wellingtonin suhteen. lähestyin sitä normaaliin tapaan etelän suunnasta paitsi että olin ajoissa pudottautunut, hitaasti, selvästi alle normaalin lähestymiskorkeuteni, joka on noin 2000 jalkaa kiitotien pintaa korkeammalla.

näin saatoin sovittaa laskeutumisnopeuteni enemmän sopivaksi.

nopeus oli silti hieman liian suuri, kun rupesin pikku hiljaa hilaamaan laskusiivekkeitä oikeille kulmille. laskusiivekkeissä on se hyvä puoli, että ne hidastavat konetta.

mutta intoni päästä lopulta laskuun vei voiton varovaisuudesta, jossain määrin. jonkin ajan kuluttua nimittäin X-Plane 12 kätevästi antoi ilmoituksen: flap over-speed. laskusiivekkeet avautuivat liian nopeasti, ja jätin niiden säätämisen siihen, koska oli vaarana, että rakenteet vaurioituisivat, jos jatkaisin niiden kanssa.

sain mahdollisimman varovaisesti laskettua koneen pyörät kiitotien pintaan. mutta taisin tehdä siinä sen virheen, että koetin ruveta säätämään potkurien lapakulmia jarrutukselle. olisi pitänyt vain lyödä moottorit pois päältä ja luottaa siihen, että pelkästään pyöräjarruilla koneeni tulisi pysähtymään ajoissa ennen kiitotien toisen pään saavuttamista.

koneeni rupesi siinä hieman hoipertelemaan. olinhan tullut pienellä ylinopeudella pintaan. löin pyöräjarrut päälle, mutta koneeni syöksyi pian kiitotien reunan yli nurmikolle. olin varma, että vähintään toinen moottoreista hajoaisi siinä rynkytyksessä.

mutta ei. kun vauhti oli lopulta hiljentynyt nollaan, niin molemmat moottorit kävivät vielä. mutta luulisi, että naarmuja ja kolhuja koneeni joka tapauksessa oli saanut kärsiä tässä.

maanantai 27. tammikuuta 2025

Kärnä: Chathamsaaret, kansanmurhan tapahtumapaikka; polttoaineen loppuminen Pohjois-saarella

Noin puoli vuosituhatta sitten Uuden-Seelannin | Eteläsaarelta käsin asutettiin 500 kilometrin päässä idässä sijaitsevat Chathamsaaret. Sen jälkeen liikenne näiden välillä kuitenkin lakkasi, eivätkä maorit ja heistä polveutuneet moriorit tienneet toisistaan pitkään aikaan. Eteläsaarta karumman ilmaston vuoksi Chathamsaarten uudet, maanviljelyyn tottuneet asukkaat joutuivat muuttamaan kulttuuriaan ja ryhtymään metsästäjäkeräilijöiksi.

Vuoden 1791 marraskuussa brittiläinen alus Chatham joutui sivuun kurssiltaan ja ajautui Chathamsaarille. Näin saaret tulivat liitetyiksi Yhdistyneeseen kuningaskuntaan, vaikkakin aluksi brittiläisiä ihmisiä näkyi alueella ainoastaan hylkeen- ja valaanpyytäjien muodossa.

Vuonna 1835 saarille saapui noin 900 maoria, jotka olivat saaneet briteiltä tiedon niiden olemassaolosta, ja he alistivat paikalliset moriorit. Alistivat merkityksessä "tekivät kansanmurhan".

Moriorit olivat kehittäneet maantieteellisen eristyksensä aikana rauhanomaisen, suorastaan pasifistisen kulttuurin, ja maoreiden rantauduttua heidän mailleen he olivat päättäneet suhtautua tulijoihin rauhanomaisesti. Mutta maorit taas kuvittelivat alkuperäisasukkaiden juonivan heidän päänsä menoksi, ja niinpä he aloittivat tuhoamissodan. He saivat näin itselleen Lebensraumia.

Miehiä, naisia, lapsia ja vanhuksia tapettiin pilvin pimein. Harvat jäljellejääneet orjuutettiin, ja morioreilta kiellettiin avioliiton solmiminen toisen moriorin kanssa.

Vuonna 1863 moriorit virallisesti vapautettiin orjuudesta.

Vuonna 2021 marraskuun 23. päivänä Uuden-Seelannin valtio hyväksyi laissa sopimuksen moriorien ja kruunun välillä. Lain mukaan moriorit ovat Chathamsaarten alkuperäisväestö.

Tämä pitkä johdanto johtuu siitä, että vähän aikaa sitten olin saanut päähäni lentää X-Planessa Chathamsaarilta Uuden-Seelannin Eteläsaarelle Beechcraft Baron 58:lla.

Lento oli tylsin kaikista, mitä olen tehnyt virtuaalilentäjän urani aikana, ellei oteta huomioon yhtä GeoFS-simulaattoria hyväksi käyttäen tekemääni lentoa Helsinki-Vantaalta Madridiin.

Minun piti vain luottaa siihen, että lännestä löytyisi jossain vaiheessa maata. Olin pistänyt polttoainetankit varsin täyteen, jotta löpö riittäisi varmasti.

Kun tarpeeksi pitkään olin lentänyt, niin huomasin Etelä-Saaren häämöttävän edessä. Tässä vaiheessa, kun tiesin jo missä olin, käänsin suunnan pohjoiseen.

Uuden-Seelannin pääkaupunki Wellington ja sen lentokenttä sijaitsevat Pohjoissaaren etelärannikolla. Tähtäsin siihen.

Pitkän ajan kuluttua sain laskeuduttua vihdoin Wellingtoniin.

Seuraavana päivänä jatkoin lentojani. Ennen lentoon lähtöäni vähensin polttoainetankkien täyteyttä, ettei ole turhaan ylipainoa.

Lensin saaren länsipuolta pohjoiseen. Piipahdin useilla lentokentillä.

Viimeinen lentokenttä oli Whanganui. Mutta sieltä päätinkin lentää lännestä itään saaren toiselle puolelle Hawke's Bayhin.

Nousin jälleen ilmaan, ja koska odotettavissa oli vuoristoa matkan varrella, keräsin korkeutta useita tuhansia jalkoja.

Jo hyvän aikaa ilmassa rullattuani kohdettani kohti tein yhtäkkiä havainnon, että hetkinen, polttoainetalous on nyt hieman sekaisin. Oli melko tylsää, ettei lentokoneeni ollut kiljunut hälytystä polttoainevajeen vuoksi.

Koska lähtökentälle oli paljon vähemmän matkaa kuin kohdekentälle vielä tässä vaiheessa lentoa, päätin kääntyä takaisin.

Vasta jonkin aikaa jatkettuani lentoa tajusin, että kannattaa laittaa ilmanvastuksen pienentämiseksi ja sitä kautta polttoaineenkulutuksen pienentämiseksi moottorien tehoja pienemmäksi.

Kai sekin oli virhe, että pistin koneen pudottamaan jo aikaisin korkeutta. Korkeammalla olisi ollut ohuempi ilma ja siten pienempi ilmanvastus. Ja jos loppuvaiheessakin olisi ollut väljyyttä paljon siipien alla, olisin voinut tehdä rauhassa valistuneita päätöksiä siitä, mihin laskeutuisin.

Lopulta pitkän aikaa jurnutettuani eteenpäin sain vihdoinkin nähdä etuvasemmalla Whanganuin lentokentän.

Päätin, että minun on turha yrittää lähestymistä kiitotielle pitemmän kaavan mukaan. Minä lentäisin suoraan kentälle ja tekisin lopuksi viime hetkellä käännöksen kiitotien suuntaiseksi.

Mutta, oi, katso: parin viimeisen kilometrin ajan moottorien tehot olivat häviämässä. Olin häviämässä tämän taistelun. Lentokoneeni pudotti korkeutta omin päin yhä alemmas.

Allani oli söpö pientaloalue. Lentokenttää ja sitä erotti toisistaan vesialue.

Lopulta minulle kävi selväksi, etten tulisi pääsemään lentokentän alueelle saatikka kiitotielle asti sillä vajoamisnopeudella.

Talojen katot alkoivat näkyä suurempina. Viime hetkellä pistin laskutelineet ulos. Ja kling klang poks.

Lopputulos oli palava Beechcraft Baron 58. Kuten kuvasta näkyy.

Tom Kärnä
tämän blogin omistaja

lauantai 21. joulukuuta 2024

Kärnä: Lentäminen Uuden-Seelannin Eteläsaarella kauheassa hernerokkasumussa tunnin ja varttitunnin ajan

Alkuyön saavuttua 19.12.2024 lensin hyvän aikaa vakiolentokoneellani Beechcraft Baron 58:lla. Lento tapahtui noin klo 21.51-23.10 välisenä aikana Suomen aikaa. Lennon tapahtumapaikalla Uudessa-Seelannissa taas oli samaan aikaan valoisaa.

Olin Discord-palvelimellani kirjoittanut muistiin tapahtumia ja mietteitäni tapahtuman ajalta. Ne kuuluvat seuraavasti.

[klo 21.51:]
Jahas. Uuden-Seelannin Eteläsaarella | Dunedinissa vaikuttaa olevan varsin pilvistä. Miten täällä voi lentää?

[Tämän sanottuani aloitin lähtökiihdytyksen ja nousin ilmaan.]

[klo 22.00:]
Sateleekin.

[klo 22.04:]
Nyt olen matkalla suurin piirtein pohjoiseen lähellä saaren itärannikkoa hiukan alle 4000 jalassa.

[klo 22.05:]
Käytän yhtä kaukaista radiomajakkaa suunnistusapuna. Lennän autopilotilla, kun sellainen koneessa kerran on.

[Autopilotin kannattaa antaa kantaa taakka tietyistä rutiiniasioista. Ja toiseksi se on myös huomattavasti ihmistä tarkempi ja ihmistä nopeammin tilanteisiin reagoiva kapistus. Lisäksi voi sanoa, että pitkiä lentoja lentäessä olisi todella ärsyttävää käyttää koko ajan ohjaussauvaa. Ja kun nyt lensin hernerokkasumussa, niin olisi ollut ärsyttävää kaiken aikaa tuijotella keinohorisonttia, kun ei nähnyt ulkona taivaanrantaa eikä mitään kiintopisteitä.]

[klo 22.06:]
Matkaa on vielä noin 180 kilometriä.

[klo 22.06:]
Kyseisen radiomajakan luona on lentokenttä. Ajattelin laskeutua sille.

[klo 22.08:]
Ilmeisesti voimakkaahko sivutuuli oikealta.

[klo 22.10:]
Päätin vaihtaa lähempänä olevaan radiomajakkaan. Sen ansiosta navigointiavun neula ei heittelehdi enää kauheasti.

[klo 22.11:]
Mikäs tässä on körötellessä, vaikka ei näe ikkunoistaan yhtään mitään muuta kuin vesihöyryä. Toivottavasti lähellä kohdelentokenttää on vähemmän pilvistä, ja sumuista.

[klo 22.11:]
Laskeutuminen on vaikeaa tällä rakkineella, jos ei näe eteensä.

[klo 22.13:]
Voi olla, että joudun etsimään toisen lentokentän lopulta.

[klo 22.24:]
Vaihdoin nyt kohdekentän lähellä olevaan navigointiapuun. Mittarin neula on vakaa.

[klo 22.30:]
Jos ei kohdekentän läheisyydessä näe mitään, taidan jatkaa suoraan Christchurchiin.

[klo 22.31:]
Mitä järkeä oli aloittaa lentäminen [nyt] Uuden-Seelannin Eteläsaarelta?!!

[klo 22.42:]
Lensin alkuperäisen kohdekenttäni yli, ja jatkan nyt kohti Christchurchia. Nyt on päällä vihdoin automaattinavigointi kohteeseen. Christchurchin lentokentällä on kaikki vermeet.

[klo 22.44:]
Pilvistä näkyy olevan vielä sielläkin. Ei todennäköisesti ehdi juurikaan hälvetä ennen saapumistani. Onneksi on kunnon laskeutumisapu, ILS, nyt käytössä.

[ILS tarkoittaa mittarilaskeutumisjärjestelmää (engl. instrument landing system).]

[klo 22.45:]
Myötätuulessa on hankalampi laskeutua. Laskussa voi hyvinkin olla myötätuulta.

[Ilmeisesti normaalisti ILS:ää ei edes voida käyttää, jos laskeutuu myötätuulessa, koska sellainen voi olla vaarallista. Myötätuulessa laskeutuessa lentokoneen nopeus suhteessa maanpintaan joudutaan pitämään suhteellisen suurena, jotta se ei sakkaa.]

[klo 22.54:]
Christchurchin alueella näyttää nyt pilvipeite hieman repeilevän.

[klo 22.55 :]
Enää 60 km kohdelentokentälle.

[klo 22.57:]
Vähän aikaa sitten olin laskeutunut 3000 jalkaan. Koska en näin kaukana kentästä viitsinyt ottaa laskutelineitä ulos, määräsin autopilottia pistämään nokkaa hiukan alaspäin, jotta pudottaisi korkeutta. Samalla jouduin ylinopeuden välttääkseni pienentämään moottoritehoja.

[klo 23.02:]
Nyt alkaa näkyä jo muutakin kuin sumua! Tämä on tervetullutta.

[klo 23.03:]
Ei tässä mitään ILS:ää käytetä. Laskeudun myötätuulessa. En viitsi kiertää.

[klo 23.04:]
Kiitotie 20.

[klo 23.05:]
Laskutelineet alas ja laskusiivekkeet puoleenväliin. Tehoja aluksi pois, koska olen turhan korkealla.

[klo 23.05:]
Kaasu tyhjäkäynnillä nyt vähän aikaa, jotta pääsen takaisin liukupolulle.

[klo 23.06:]
Ja sitten taas tehoja.

[klo 23.10:]
Ja sitten lopuksi vain laskeuduin.

[klo 23.10:]
Koneeni kyllä melko lailla sahasi ylös-alas liukupolulla.

[klo 23.12:]
Lisäksi laskussa eteen näki hyvin heikosti, koska sumua tai pilvisyyttä. Vasta viime tingassa kiitotie tuli näkyviin, ja jouduin hiukan kääntämään vasemmalle. Lisäksi olin ajautunut liian alas, joten jouduin hyvin lähelle kiitotietä jo päästyäni lisäämään huomattavasti tehoja kymmenen sekunnin ajaksi, jotta ei menisi lyhyeksi. Lisäksi kiitotietä oli vaikea nähdä [matalalennon takia]. Neljä punaista valoa näkyi kiitotien vieressä. Joo, kyllä olin aivan liian matalalla loppuvaiheessa.

[klo 23.14:]
Laskeuduttuani päätin, etten jaksa lentää Pohjoissaarelle asti, vaikka lento olisi ollut hauska tehdä nähdäkseen, näkeekö siellä eteensä.

PS:

Lennon lähestyessä päätöstään olin siinä määrin väsynyt jo, ettei minua ollenkaan huvittanut lopuksi lentää Christchurchin lentokentän ohi ja kääntyä myöhemmin takaisin sen suuntaan, ja laskeutua sitten siististi ILS:ää käyttäen kiitotielle vastakkaisesta suunnasta. Koska näkyvyys oli lähes riittävä, ja autopilotti ohjasi melko lailla hyvin, minun oli mahdollista laskeutua myötätuulessa. Hätätilanteessa olisin voinut tehdä ylösvedon (englanniksi go-around) ja yrittää sitten uudestaan. Todennäköisesti sitten vastakkaiselta suunnalta, joka olisikin ollut jo logistisesti erinomainen vaihtoehto siinä vaiheessa ja tilanteessa.

Oikealla lentokoneella lentäessä en olisi varmaankaan suorittanut laskeutumista myötätuulessa, koska oma ja mahdollisten matkustajien henki, puhumattakaan mahdollisen perämiehen hengestä, olisi voinut olla kiinni päätöksestäni.

X-Plane-simulaattorin "elävän kartan" avulla aina näkee, missä lentämänsä lentokone on. Siksi minun ei ollut mahdollista eksyä. Toisaalta en käyttänyt oikeiden Beechcraft Baron 58:aa käyttävien lentäjien käyttämää lentokoneen omaa navigointinäyttöä. Eikä minulla ollut käytössäni lentokenttien lähestymiskaavioita eikä karttoja. Pidin korkeuden arviolta sellaisena, ettei kaameassa ja täydellisessä hernerokkasumussa minun ollut mahdollista törmätä vuoreen. Kun näkyvyys oli lähes koko lennon ajan pyöreä nolla, niin minun olisi ollut mahdotonta huomata ajoissa vuorta, jos olisin ollut törmäyskurssilla sellaisen kanssa. Beechcraft Baron 58:ssa ei ole maan läheisyyden varoitusjärjestelmää sisäänrakennettuna.

Ja onneksi Christchurchin alueella pilvet rakoilivat sitten lopulta!!

Tom Kärnä
tämän blogin omistaja

maanantai 25. marraskuuta 2024

Kärnä: Olen oppinut hieman käyttämään autopilottia

Olen ruvennut viime aikoina harrastamaan enemmän aitoja todellisen maailman säätiloja mutta myös aitoja todellisen maailman päivämääriä ja vuorokaudenaikoja lentämisessäni X-Plane-simulaattorilla.

Todellisen maailman säätilojen käyttö lentosimulaattorissa tuo aitouden tuntua ja vaihteluakin.

Ja jos käyttää niitä, niin silloin tuntuu oikeastaan täysin luonnolliselta alkaa käyttää myös todellisen maailman ajankohtia.

Mutta jos ajatellaan, että kun yhdellä puolella Maapalloa on päivä, niin toisella puolella on samaan aikaan yö, niin pitää valita lentoalue sen mukaan, haluaako lentää valoisaan, hämärään vaiko pimeään aikaan vuorokaudesta.

Ja tietenkin voi valita lentoalueen myös sillä perusteella, että minkälainen lämpötila sillä vallitsee.

Välillä olen käynyt Unalaskan lentokentälläkin, kun halusin kylmää. Unalaska on saari, joka sijaitsee Yhdysvaltain Alaskan osavaltiossa Aleuttien saaristossa. Osa Aleuteista kuuluu Venäjälle, ja melko lähellä Yhdysvaltain ja Venäjän rajaa Unalaska sijaitseekin.

Aleuteilla sijaitsee muuten Yhdysvaltain sekä itäisin että läntisin alue. Tämä johtuu kansainvälisestä päivämäärärajasta.

Unalaska on myöskin saarella sijaitsevan väestöltään pienen kaupungin nimi. Tämä tunnetaan myös nimellä Dutch Harbor, joka kuitenkin tarkasti ottaen käsittää vain Amaknak-saarella sijaitsevan satama-alueen. Tämä Amaknak Island -saari on yhdistetty pääsaareen sillalla. Amaknakin asukkaat kuitenkin ovat varsinaisia nurkkapatriootteja ja kokevat olevansa pikemminkin samaa kaupunkia Dutch Harborin kanssa.

Mutta ei siellä lentelystä nyt tämän enempää.

Lentelin äskettäin runsaasti Uuden-Seelannin Eteläsaarella sijaitsevalla Dunedinin kaupungin alueella ja lähistöllä.

Olen nyt jossain määrin oppinut käyttämään Beechcraft Baron 58:n autopilottia. Ennen kuin valitsee autopilotista siinä käytettävän "moodin" tai "moodeja", niin pitää klikata napukkaa, jolla autopilotin saa päälle.

Kone tapaa olla usein jonkin verran epävakaa ilmassa. Sitä on periaatteessa koko ajan ohjattava, jos ei käytä autopilottia. Sivuperäsin- ja korkeusperäsintrimmejä käyttämällä tosin vakautta saa jonkin verran lisättyä.

Olen oppinut näpyttämään Beechraftin(i) autopilotista päälle ja pois kaksi asetusta. Toinen on se, että Horizontal Situation Indicator (HSI) -nimisen näyttimen oikeassa alalaidassa on namiska, jota kääntämällä sää pistettyä haluamalleen kompassisuunnalle merkin, jota voi käyttää autopilotissa.

Toinen on korkeusasetus. Kun on saavuttanut haluamansa korkeuden ja haluaa pysyä siellä, niin klikkaa autopilotista "alt"-asetuksen päälle.

Tein myöhemmin myöskin havainnon, että X-Planen "elävästä kartasta" saa kätevästi näpättyä päälle radiosuunnistusjutun, jos on tarpeeksi lähellä ko. lähdettä. Autopilotista sitten klikkaa kohtaa "nav", niin se käyttää sitä radiosuunnistuslähdettä, jonka on ohjaamossa eräästä namikasta valinnut (nav1 tai nav2). Sieltä voi valita myös GPS:n käyttöön, mutta valitettavasti en ole vielä opetellut käyttämään sitä.

Jotta voi käyttää tätä lentokoneen toimintoa, pitää näpätä pois päältä muut lentoavut autopilotista.

Voi käyttää myöskin mittarilaskeutumisjärjestelmää (engl. instrument landing system, lyh. ILS). Silloin vain pitää ensin osua ao. lentokentän suuntasäteeseen, jotta voi pistää koneen laskeutumaan melko lailla automaagisesti lähelle kentän pintaa. Onnistuin käyttämään sitä pari kertaa. Mutta riippuu lentokonetyypistä, mitä kaikkia laskeutumisapuja siihen on asennettu.

Beechcraft Baron 58:ssa ILS ei kuitenkaan näytä pitävän huolta sopivasta korkeudesta. Kertasinkin nyt manuaalista tiedon, että konetyyppiin ei todellakaan ole rakennettu automaattista kaasunsäätöä (engl. autothrottle)

Minun oli siis pakko itsenäisesti käyttää kaasua laskeutuessa ILS:n avulla.

Jostain syystä X-Plane haluaa käynnistää simulaation uudestaan, jos haluaa käyttää ILS:ää. Mutta kun sen on tehnyt, niin homma toimii kuten pitääkin. Kyseessä on varmaankin ominaisuus eikä bugi.

X-Planessa myöskin "elävän kartan" alalaidassa saa näkymään liukupolun (engl. glideslope) sivusta päin. Viimeisessä ILS-lähestymisessäni onnistuin lähes täydellisesti lähestymisessä ja laskeutumisessa. Tarkkana olin ollut myös kiitotien päässä olevien neljän rivissä olevan valon suhteen. Kun pääsee tarpeeksi lähelle kiitotietä liukupolulla, niin valot alkavat lopulta näkyä.

Niitä katsomallahan näkee, että onko optimaalisessa lähestymiskulmassa. Jos kaksi valoista on punaisina ja kaksi valkoisina, niin silloin menee homma hyvin. Jos kaikki ovat punaisina, niin lentää aivan liian alhaalla. Jos taas kaikki näkyvät valkoisina, niin silloin on puolestaan aivan liian korkealla.

Yhdysvaltalainen ilmailun uranuurtaja ja kusipää Charles Lindbergh (1902-1974) oli 20. toukokuuta vuonna 1927 lähtenyt ilmaan tarkoituksenaan lentää Atlantin yli New Yorkista ilman välilaskuja. 33 ja puolen tunnin kuluttua lähdöstään hän laskeutui Pariisiin. Koneenaan hänellä oli yksimoottorinen ja autopilotiton Spirit of St. Louis. Täytyy sanoa, että Lindberghillä on ollut paitsi riittävän luotettavasti toimiva lentokone niin myöskin hirvittävän hyvät hermot ja yhtä paljon kunnianhimoa, päämäärätietoisuutta ja viitseliäisyyttä, kun oli tuossa onnistunut ilman autopilottia. Veikkaisin, että hän ei kärsinyt myöskään isommin krampeista lentonsa aikana. Mutta kylmä saattoi tulla.

Erikseen minun pitää opetella tulevaisuudessa vielä The Garmin 530 -navigointijärjestelmälaitteen käyttöä. Tai itse asiassa X-Planessa kyseessä on sitä muistuttava simulaattorin oma vastine X-Plane G530. Mutta sen voin tehdä ajan kanssa kaikessa rauhassa yhtään kiirettä pitämättä. GPS:n käyttäminen pitää kyllä opetella kuitenkin mahdollisimman nopeasti.

Tom Kärnä
tämän blogin omistaja