Kärnä: Hieman näytöstä Suomessa

Tänään oli hauskaa. Vanha toverini Jaana saapui iltapäivällä luonani käymään, koska häntä oli alkanut kiehtoa virtuaalilentäminen. (Kaksi muuta toveria saapui myös käymään mutta vähän myöhemmin eikä kiinteästi virtuaalilentämiseen liittyvässä tarkoituksessa.)

Ensin näytin hänelle GeoFS-kevytsimulaattoria. Lentelin sitä käyttäen ensin Piper Cubilla Havaijin Oahun saarella, minulle kotilentosimulaattoreista tutuissa maisemissa. Konetyyppi on ylätasoinen, siipituellinen pieni ja yksinkertainen yksimoottorinen kiinteällä laskutelineellä varustettu potkurikone, jossa lentäjän ohella voi istua yksi matkustaja lentäjän takana. Potkurien lapakulma on kiinteä, eli sitä ei voi säätää. Koneessa ei myöskään ole laskusiivekkeitä.

Olen itse hiukan vierastanut Piper Cubia, koska se on kannaltani jopa liian simppeli. Yksi kaverini nimeltä Hannu sen sijaan on lennellyt sillä enemmänkin. Hannu on toinen niistä hepuista, joiden kanssa olin vuonna 2020 koronapandemian iskettyä aloittanut yhteisen kotilentosimulaattoriharrastuksen.

Konetyyppi oli kuitenkin nyt mielestäni sopiva esittelykone Jaanalle.

Lähdin matkaan sivussa olevalta kiitotieltä. Lentelin aikani ja laskeuduin sitten Honolulun merenpuoleiselle kiitotielle. Huomasin lentokoneeni olevan melko hidas rakkine. Kiitotiellä vaihdoin konetta Kaksoissaukkoon eli de Havilland Canada DHC-6 Twin Otteriin, joka on minulle melko tuttu kone FlightGear-kotilentosimulaattorista. Tällä koneella lensin meren kautta itse Honolulun kaupunkialueen ylle, josta käänsin koneeni kohti merenpuoleisen kiitotien kanssa yhdensuuntaisesti kulkevaa kiitotietä toisella puolella kaupunkialuetta. Laskeuduin joten kuten.

Käytin grafiikka-asetuksissa viime Jeesuksen vuonna 2024 GeoFS:ssä käyttöön otettua uudistusta nimeltä Super Resolution, jossa on kysymys simulaattorin käyttäjille ilmaisen maastografiikan parantamisesta keinoälyn avulla ja toimesta. Ja nyt täytyy sanoa, että kyllä se näyttää paremmalta kuin alkuperäinen "tuhru-kuvapiste"-grafiikka, joka näyttää halvalta ja hiukan tyhmältä aina, kun lentää lähellä maata.

En tiedä, oliko se simulaattorintekijöiden tarkoitus, mutta GeoFS:ssä ei näy nyt wanhaa kunnon simulaattorin oikeassa laidassa ollutta mainospalkkia, vaikka en olekaan enää maksanut Microsoftille tarkemmasta maastografiikasta.

Seuraavaksi vaihdoin kaupalliseen X-Plane 12 -lentosimulaattoriini. Jaana halusi lennettävän nyt Suomessa, hänelle tutuissa maisemissa. Niinpä lensin Malmin lentokentältä Helsinki-Vantaalle.

Suuntana oli aluksi lounas heti ilmaan nousemiseni jälkeen. Käänsin pian konetta oikealle eli kulkemaan länteen. Annoin sen lentää sopivasti kohdekenttäni ohitse kunnes käänsin yli 90 astetta oikealle kohti kiitotietä. Tässä vaiheessa ensin hidastettuani koneen nopeutta pistin laskutelineet ulos ja säädin laskusiivekkeitä parempaan asentoon.

Säätila oli kuitenkin siinä määrin kauhea, että lähempänä kohdekenttää en juurikaan nähnyt tuulilasista ulos.

Lopulta kuitenkin kenttä tuli näkyviin, mutta olin siinä vaiheessa jo melkein sen päällä. Päätin toimia täysin epäammattimaisesti laskeutumalla saman tien tekemättä ylösvetoa.

Lopputulos älyttömästä yrityksestäni oli kiitotien reunassa palava Beechcraft Baron 58.

Koska tuo näytti pahalta, niin laitoin asetuksista päälle paremman sään ja lensin kaikkien taiteen sääntöjen mukaan uudestaan Malmilta Helsinki-Vantaalle. Tällä kertaa sekä lento että laskeutuminen onnistuivat täydellisesti.

Kaiken aikaa olin myöskin selostanut tutustujalleni, mitä olin tekemässä.

Jaana ihmetteli grafiikan suhteellista fotorealistisuutta X-Planessa. Hän myöskin otti lentoistunnoista useita valokuvia kännykällään. Myöskin siitä, kun koneeni paloi epäonnistuneen laskeutumisyritykseni jälkeen.

Hän ei kuitenkaan halunnut itse kokeilla lentämistä.

PS. Minun varmaankin kannattaisi päivittää GeoFS-sivuani, koska simulaattoriin on tullut uudistuksia.

Tom Kärnä
tämän blogin omistaja

Kärnä: Lyhyt paluu GeoFS:n pariin

Kevyessä GeoFS-kotilentosimulaattorissa oli viime Jeesuksen vuonna 2024 julkaistu keinoälyn ehostama versio käyttäjille ilmaisesta maastografiikasta. Se on nimeltään Super Resolution.

Koska maksamani kausi Microsoftin tarkemman maastografiikan parissa oli päättynyt kuluvan vuoden 2025 alussa, päätin kokeilla Super Resolutionia (SR).

Sen saa päälle simulaattorin Grafiikka-asetuksista. Asetuksiin pääsee vasta, kun on jo aloittanut simulaation.

Laitoin päälle asetuksien samasta osastosta löytyvän kohdan Show Runway Overlays. Tämän asetuksen pitäisi saada kiitotiet näkymään hiukan paremmin ilmasta käsin.

Laitoin myös ilotikkuni kahteen näppäimeen korkeusperäsimen trimmin säädöt.

Aloitin istuntoni viime yönä mitä luultavimmin Yhdysvaltain itärannikon Bostonista. Siellä olin tainnut edellisen kerran lentää GeoFS:ssä.

Simulaattorin Cessna 172:n moottori on mielestäni hiukan liian alitehoinen. Ja sillä kestää minusta turhan pitkään päästä täyteen vauhtiin.

Aikani kierreltyäni alueella rupesin lähestymään jälleen lentokenttää, jolta olin lähtenyt. Pudotin korkeutta melko haipakkaa. Oikea Cessna 172 olisi mennyt varmaan epäkuntoon tällaisessa menossa ja meiningissä. Mutta GeoFS:ää voikin syystä nimittää kevytlentosimulaattoriksi.

Lähestyessäni valitsemaani kiitotietä käytin myös sivuluisua. Siinä on kyse siitä, että kun pistää sivuperäsimen osoittamaan oikealle, niin pistää samalla koneen kallistumaan vasemmalle. Ja kääntäen.

Onnistuin jotenkin osumaan kiitotielle. Mutta pistin seisontajarrut päälle hiukan liian aikaisessa vaiheessa, ja siksi meno meni kiikkeräksi.

Pitää X-Planea käyttäen lentää pitkästä aikaa jossain välissä Cessna 172:lla. Pidän sitä itse asiassa mukavimpana lentokoneena kaikista. Ehkä joku saksalaisten sodanaikainen Fieseler Storch voisi olla vielä mukavampi, mutta sitä ei ole oikeastaan missään ollut enää käytössä viimeksi kuluneiden vuosikymmenien aikana. Toisen maailmansodan jälkeen konetyypin valmistaminen oli kyllä jatkunut jonkin aikaa Ranskassa nimellä Morane-Saulnier MS.500 Criquet ja Tšekkoslovakiassa nimellä Mraz K-65 Cap.

Kokeilin seuraavaksi de Havilland Canada DHC-6 Twin Otteria, josta olen käyttänyt tuttavallisesti ja kansallismielisesti nimitystä Kaksoissaukko. Pistin ensin seisontajarrut päälle, jotta lentokone ei seilaisi itsekseen lentokentällä, ja, oi, katso: se meni istumaan persiilleen.

Otin seisontajarrut pois päältä ja pistin kaasua hiukan kovemmalle, ja kone horjahti takaisin normaaliasentoon.

Nousin ilmaan ja tein vain lyhyen kierroksen lähimaastossa. Olin unohtanut laskusiivekkeet puoliasentoon, ja huomattuani lopulta asian annoin niiden olla siinä moodissa. Laskeutumiseni kiitotielle Kaksoissaukolla oli täysin normaali ja rutiininomainen. Käytin nyt tavallisia jarruja, ja vasta sitten, kun nopeus alkoi olla lähellä nollaa, pistin seisontajarrut päälle.

Olen hukannut näköjään osan rutiinista, mitä tulee GeoFS:llä lentämiseen.

Mutta jos haluan saada kevytlentosimulaattorista tulevaisuudessa enemmän irti, minun pitää siirtyä lentämään nopealla ja ketterällä hävittäjälentokoneella. Aikaisemmin minun oli ollut vaikea kuvitella edes, että yrittäisin suihkuhävittäjällä lennellä yhtään enemmän. Mutta sellainen laajentaisi perspektiiviäni kuitenkin turvallisesti GeoFS:ää käyttäessä.

Kokemus jäi tällä kertaa sen verran lyhyeksi, etten ehtinyt saada asiasta oikein selvää, nimittäin siitä, että kuinka Super Resolution oikein vaikuttaa maisemiin. Pitää kokeilla joskus uudestaan, vaikka minulle rakkaan Havaijin Oahun maisemissa. Oahu on maailman paras lentopaikka minulle. Tai ainakin rakkain.

Tom Kärnä
tämän blogin omistaja

Kärnä: Testailin, missä määrin GeoFS ja FlightGear tukevat härpäkkeitäni

Viime viikolla olin aloittanut sen testaamisen, että missä määrin todella ilmaiset lentosimulaattorit GeoFS ja FlightGear tukevat kaasuvivustohärpäkettäni (Bravo Throttle Quadrant) ja sivuperäsinpolkimiani (Logitech Saitek Pro Flight Rudder Pedals). En kuitenkaan silloin tehnyt asiasta tarkkoja muistiinpanoja, joten eilen 26.6.2024 ryhdyin sitten hommaan uudestaan.

Ensin GeoFS. Aloitin sillä lennon ilmassa Espanjaan kuuluvilla Kanariansaarilla sijaitsevalla Lanzarotella. Lentokoneenani vanha kunnon Kaksoissaukko. Tässä havaintojani:

Kaasuvivustohärpäkkeessäni oleva vasemmanpuoleinen vipu, jota X-Plane-simulaattorissa olen käyttänyt korkeusperäsintrimmin säätämiseen, on samaan tarkoitukseen käyttökelvoton GeoFS:ssä. Sen saa ohjelmoitua simulaattorissa ainoastaan ilotikun tai muun näppäimellä hoidettavaksi.

Päätin määrittää korkeusperäsintrimmin säätämisen laitimmaisena oikealla hiukan syvemmällä olevalle napukalle. Sitä voi painaa ylös tai alas. Se palautuu aina keskiasentoon, kun noin tekee.

Härpäkkeessä on neljä kaasuvipua, mutta useamman kuin yhden moottorin tuki puuttuu GeoFS:ssä, eli joudun käyttämään samaa kaasuvipua kaikille moottoreille.

Samassa rivissä viimeisenä oikealla oleva vipu, jota olen käyttänyt X-Planessa laskusiivekkeiden säätämistä varten, toimii.

Olin kyllä unohtanut, että jos pitäisi testata laskutelineiden käyttöä, niin kannattaisi ottaa sellainen lentokone alleen, jossa on sisäänvedettävät sellaiset.

Vaihdoin tämän vuoksi ilmassa koneen suoraan Boeing 737:aan. Jatkoin lentämistä paikallisen lentoaseman suuntaan.

Syvällä vasemmalla puolella härpäkkeessä oleva ylös-alas-vipu on toiminut X-Planessani laskutelinevipuna. GeoFS käsittää vivun kahtena eri nappina, ja jouduin ohjelmoimaan kumpaankin saman toiminnon eli sen, että kääntämällä vipua toiseen asentoon laskutelineet joko vedetään ylös tai lasketaan alas. Voi olla, että vipu ei ole nyt kovin käytännöllinen, sillä sen toiminta saattaa riippua nyt siitä, että aloitetaanko lentoistunto maassa vaiko ilmassa.

Kaasuvivuissa on kussakin vipukytkin, jolla pitäisi periaatteessa saada käyntiin moottorin suihkunpoikkeutin, jonka on siis tarkoitus hidastaa vauhtia lentokoneen laskeuduttua kiitoradalle. Mutta valitettavasti en saanut sitä toimimaan GeoFS:ssä oikein, joten korvasin sen laitimmaisena oikealla hiukan syvemmällä olevalla napukalla, jolle olin aikaisemmin ohjelmoinut korkeusperäsintrimmin.

Ja seuraavaksi vielä sivuperäsinpolkimet.

Ne hoitavat erinomaisehkosti sivuperäsimen säätämisen, mutta oikean- ja vasemmanpuoleisia jarruja ei voi siihen määrittää erikseen, joten kummatkin jarruista toimivat, kun jompaa kumpaa painaa.

Testaamisessa oli sellainen urakka, että päätin jättää lämpimänä päivänä sen toisen osan seuraavalle päivälle.

Ja 27.6. oli uusi päivä.

Käynnistin nyt FlightGear-lentosimulaattorin. Otin tällä kertaa alleni ATR 72-500:n. Kyseessä on kaksimoottorinen potkuriturbiinikone, jossa on sisäänvedettävät laskutelineet. Lentokoneeseen mahtuu 72 matkustajaa.

Sivuperäsinpolkimeni toimivat FlightGearissä täydellisesti. Eli sivuperäsinten säätäminen niillä onnistuu sekä myös oikean- ja vasemmanpuoleisen jarrun käyttö.

Vipua, jolla olen X-Planessa tavannut käyttää laskutelineitä, ei saa toimimaan.

Korkeusperäsintrimmivipuni toimii normaalisti FlightGearissä.

Mitä tulee kaasuvuvustooni, niin FlightGearissäkin useamman kuin yhden moottorin tuki puuttuu, eli joudun käyttämään samaa kaasuvipua kaikille moottoreille. Jos osaisi ja uskaltaisi hommaan ryhtyä, niin voisi tietysti halutessaan mennä säätämään käsin "pelin" konfiguraatiotiedostoja, mutta minä en uskalla. Enkä varmaan osaakaan. Ne voisivat kuitenkin auttaa asiassa.

Laskusiivekevipu näyttää toimivan normaalisti.

Säädin lopuksi laskutelineet toimimaan syvemmällä olevan oikeanpuoleisimman ylös-alas-naksuttimen kautta.

Niin, ja sain suihkunpoikkeuttimenkin toimimaan.

Testasin asiat koneen ollessa maassa, ja nyt piti sitten vielä lennellä hieman. Wanhoissa tutuissa Honolulun maisemissa.

Mutta heti moottorien käynnistyksen jälkeen kone alkoi mennä nurmikolla. Kun olin käynnistänyt simulaation uudestaan, niin siihen iski jokin vika.

Kun uusi simulaation uudelleenkäynnistyskään ei auttanut asiaa, niin päätin vaihtaa koneen Beechcraft 1900D:hen. Kyseinen kone muuten muistuttaa edellistä, mutta on tarkoitettu vain 19:lle matkustajalle.

Ilmeisesti onnistuin jatkuvasti käyttämään sivuperäsinpolkimia liian rajusti, joten en onnistunut pääsemään kertaakaan ilmaan koneella.

Ensi viikolla pitää sitten vaihtaa jälleen X-Plane 12:een. Pitää harjoitella lisää sivuperäsinpolkimien käyttöä. Luulen kyllä, että ne toimivat hieman mukavammin tällä simulaattorilla.

Tom Kärnä
tämän blogin omistaja

Kärnä: Epäammattimaista lentämistä minulta

Siunatkaa, minua isä. Edellisestä lennostani on viikko.

Oikeasti en ole katolinen.

Asensin ensitöikseni tänään X-Plane 11 -lentosimulaattoriini joukon ylimääräisiä lentokoneita. Niitä saa imutettua pelin harrastajayhteisön sivuilta.

Lopulta käynnistin sitten pitkästä aikaa simulaattorin.

Valitsin koneekseni Bell Airacobra P-39:n, joka on toisen maailmansodan aikainen yhdysvaltalaista tuotantoa oleva yksimoottorinen hävittäjälentokone. Pidän tästä koneesta siksi, että toisin kuin eräissä sitä paljon ikonisemmissa ajan sotalentokoneissa siinä on nokkapyörä, jonka ansiosta lentäjä näkee koneella kiitoradalla ajaessaan eteensä kunnolla.

Airacobrassa moottori sijaitsikin rungossa lentäjän takana.

Koneen ainoa selvä vika on se, että siinä poistutaan koneesta oven kautta. Tämä aiheutti sodan aikana jonkin verran kuolemia, koska aina silloin tällöin lentäjän jouduttua poistumaan koneestaan kesken tehtävän koneen peräsin saattoi iskeytyä häneen. Neuvostoliitossa käytettiin myös konetyyppiä, ja siellä lentäjiä ohjeistettiinkin sitten laskeutumaan aina kun mahdollista koneella, koska pelastautuminen siitä laskuvarjolla oli vaarallista.

Päätin jatkaa lentämistä Havaijiin kuuluvalla Oahun saarella, joka kuuluu lempialueisiini. Lähtökenttä oli Honolulussa.

Säädin korkeusperäsintrimmiä sopivaksi. Tosin en tiedä, että vaikuttiko se mitään, koska alun jälkeen en koskenut siihen enää ollenkaan.

Seisontajarrut pois päältä, ja säädin koneen ainoan moottorin kaasun täysille. Tarkastelin nopeusmittarin lukemaa ja lopulta vedin sauvasta kevyesti itseeni päin. En vetänyt konetta jyrkkään nousuun.

Kyseessä on minulle uusi konetyyppi, enkä yrittänytkään opetella koneen lento-ominaisuuksia kovin perusteellisesti lentäessäni ensimmäistä kertaa sillä.

Huomasin välillä alentaneeni moottorin tehoja vähän liikaa. Pistin niitä kovemmalle, ja pääsin ilmassa sitten sopivaan asemaan, josta näki kunnolla alapuolelleen.

Suuntasin Honolulusta sivussa olevalle läheiselle lentokentälle, jolle laskeuduin kätevästi ja hyvin.

Seuraavat kaksi lentoa tein myöskin Honolulusta käsin.

Seuraavalle lennolle valitsin koneekseni kolmimoottorisen suurehkon suihkukoneen DC-10:n, vaikka konetyypillä ei kukaan ole lentänyt aikoihin. Isälleni, joka oli ollut nk. lentävä mekaanikko Finnairilla, se oli kuitenkin ollut tuttu kone, joten lennän koneella henkilökohtaisista syistä.

Kone käyttäytyi lähtökiihdytyksessä ja nousuunlähdössä hyvin. Jatkossa jouduin säätämään runsaasti korkeusperäsintrimmiä. Päätin säädellä moottorien tehoakin.

Ennen kuin pääsin laskeutumaan yhtään minnekään, niin DC-10:ni päätti kääntää nokkansa sen verran lujaa ylöspäin, että ilmeisesti veri pakeni päästäni moottoreiden pauhatessa riittävän lujalla. Näkökenttä hämärtyi ja lopulta pimeni. En nähnyt lopulta mitään. Päätin keskeyttää tehtävän ennen virtuaalista kuolemaani.

Ehkä tehon vähentäminen olisi auttanut kyllä näkemistä.

Kolmatta lentoani varten valitsin kaksimoottorisen ja hitaan potkuriturbiinilentokone Kaksois-Saukon, joka kuuluu lempikoneisiini.

Säädin ennen lähtökiihdytystä taas korkeusperäsintrimmin sopivaksi. Lähtökiito ja nousu olivat normaaleja.

Sitten huomasin, etten ollut tainnut olla tänä iltana täysissä sielun voimissa. Olin unohtanut kokonaan laskusiivekkeiden käytön. Ne olivat kaikilla lennoillani tänään olleet jonkin verran ulkona.

Tuli tunne, että muistini on temppuillut ennenkin, kun on kyse ollut laskusiivekkeistä.

Huomasin myös, että kone pyrki kääntymään oikealle moottorien ollessa säädetty samalle teholle. Säädin tehot sitten sellaisiksi, että koneen oikea moottori antoi pikkaisen enemmän tehoa kuin vasen. Kone kulki nyt suoraan.

Käänsin koneen kiitorataa kohti. Aloitin laskeutumisen. Tarkkailin nopeusmittaria. Olin laittanut laskusiivekkeet täysin ulos, mikä oli ehkä liioittelua.

Mutta onnistuin laskeutumisessa erinomaisesti. Pyörien kosketettua kiitoradan pintaa säädin kaasuvivuista moottorit tyhjäkäynnille ja sen jälkeen säädin potkureiden lapakulmat jarruttaviksi. Pistin myös jarrut päälle. Kone pysähtyi erittäin lyhyellä matkalla. Tällä konetyypillä ehkä kannattaisi minun joskus kokeilla Alankomaitten Länsi-Intiassa laskeutumista Saban saaren lentokentälle. Voin sanoa kokemuksesta, että se on varsin pirullinen.

PS. Sain juuri tietää, että Saba ei kuulu enää hallinnollisesti Alankomaitten Antilleihin. Viime Jeesuksen vuoden 2023 lokakuussa Sabasta, Bonairesta ja Sint Eustatiuksesta oli tullut erityiskuntia ja Sint Maartenista sekä Curaçaosta autonomisia alueita.

Tom Kärnä
tämän blogin omistaja

Kärnä: Boeing 737:llä ja Kaksois-Saukolla lentelyä Amsterdamissa ja Oahulla

Lentelin äsken ensin GeoFS-kotilentosimulaattorilla | Boeing 737:lla Amsterdamissa.

Sitten lentelin FlightGear-kotilentosimulaattoria käyttäen Kaksois-Saukolla samassa kaupungissa. Lopuksi lentelin samalla koneella selvästi pitemmän aikaa Oahulla.

Lennot menivät hyvin. Mutta viimeisen etapin lopun hoidin vaarallisesti, kun pudottauduin korkealta hieman liian suurella nopeudella kiitoradalle. Mutta onnistuin silti. Lentolupakirja tuollaisesta olisi kuitenkin mennyt.

Tom Kärnä
tämän blogin omistaja

PS. Tämän blogin tarkoituksesta

Kärnä: Torontossa ja Havaijilla kaikkiaan kolmella konetyypillä

Äsken ensimmäisen kerran pitkään aikaan lensin FlightGear-kotilentosimulaattorilla. Ensin lensin Boeing 737-400:lla Torontossa. Seuraavaksi lensin Tupolev 154b:llä Honolulussa. Samassa paikassa lensin seuraavaksi Cessna 172P:llä. Viimeisenä lensin de Havilland Canada DHC-6 Twin Otterilla. Jälkimmäisellä käytin laskeuduttuani suihkunpoikkeutusta. Kun kyseessä on potkurikone, niin luultavasti homma toimii muuttamalla potkurien lapojen kulmaa. Pysähtyi muuten nopeasti, kun käytin samalla pyöräjarruja.

Tom Kärnä
blogin ylläpitäjä