Kovaa peliä Bostonissa

Eilen olin valoisaan aikaan X-Plane 12 -lentosimulaattoria käyttäen Yhdysvaltain itärannikolla Bostonin Loganin kansainvälisellä lentoasemalla.

Noustuani ilmaan vakiolentokoneellani Beechcraft Baron 58:lla tein 360 asteen kierroksen ja vedin sitten liinat kiinni, eli moottorit sammuivat. Vedin siis noin 977 jalan korkeudessa merenpinnasta moottoritehot tyhjäkäynnille ja potkurien lapakulmat nollille, jolloin moottorit ensin hidastuivat ja sitten sammuivat.

Yritin laskeutua takaisin lentokentälle. Vasta viime tingassa pistin laskutelineet ulos. Mutta nopeutta oli siinä vaiheessa liikaa. Olisi pitänyt myös muuttaa laskusiivekkeiden kulmat. Laskutelineet menivät alta. Kone onneksi pysähtyi ennen kuin olisi liukunut mereen asti.

Eli periaatteessa ainakin säilyin hengissä. Lentokoneeni sen sijaan meni perusteelliseen huoltoon ja korjaukseen. Vai pitäisikö sanoa: lunastukseen.

Hän on meidän lunastajamme. Huono vitsikö?

Yritin myös tuttuni ja virtuaalilentäjätoverini Jukka Piipposen uusimman kirjan Hemmo Leino – ässän tarina alun tekstien elähdyttämänä tehdä laskukierroksia samalla kentällä.

Tarkoitan, että en käyttänyt ollenkaan hommassa autopilotin apua. Autopilotti ei ollut edes sen vertaa päällä, että käytössä olisi ollut Flight Director -moodi, joka tekee lennosta vakaampaa.

Korkeusvakavuus oli erinomaisen vaikeaa ylläpitää. Ja laskun loppuvaiheessa lentokoneeni käyttäytyi, kuten odottaa saattoi, epävakaasti. FD-moodi onkin hyödyllisin laskeutumisen loppuvaiheessa. Ilman sitä BB58 helposti yrittää rysähtää asfaltin/betonin läpi.

Laskeutumiseni silti onnistuivat, vaikka lentokoneeni rakenteissa tapahtui mitä todennäköisimmin hiukan väsymistä.

Tarkkailin myös ohjaamon etupaneelissa näkyvää kuulaa. Sen mukavan käyttäytymisen perusteella vaikutan kuitenkin jossain määrin hyvin osaavani käännösten tekemisen

Kokeilin pikkaisen sivuluisuakin. No, niitä olen joskus kyllä tehnyt ennenkin.

Sivuluisussa on kyse siitä, että sivuperäsinpolkimella kääntää peräsintä jompaan kumpaan suuntaan ja sauvalla taas kääntää vastakkaiseen suuntaan. Näin kone kulkee ikään kuin kylki edellä. Sivuluisu voi auttaa nopeammassa korkeuden pudottamisessa. Sitä voi käyttää myös silloin, kun laskeutumiseen on vähän tilaa. Sitä voi joutua kuitenkin ennen kaikkea tekemään silloin, kun on voimakas sivutuuli laskeutumisen yhteydessä, ja niin sitä käyttävät modernien matkustajalentokoneiden lentäjät ikävissä tilanteissa.

Näillä lennoilla käytin ensimmäisen kerran pitkään aikaan lentovipuhärpäkkeeseeni kuuluvaa korkeusperäsintrimmipyörää. Sitä joutui käyttämään melko paljon siinäkin mielessä, että yksi pyörän kierros ei merkitse kovin suurta eroa korkeusperäsimen asennossa.

Myöskin jatkuva sauvalla ohjaussauvalla säätäminen kävi ennen pitkää raskaaksi. 

Beechcraft Baron 5 8 on paljon modernimpi ja myös melko paljon nopeampi lentokone kuin Hemmo Leino -kirjan alussa mainitut 1930-luvulla käytössä olleet alkeiskoulukoneet. Minun pitää varmaan kokeilla tässä mainitsemiani "temppuja" jollain yksinkertaisemmalla lentokoneella.

Kärnä: Lyhyt paluu GeoFS:n pariin

Kevyessä GeoFS-kotilentosimulaattorissa oli viime Jeesuksen vuonna 2024 julkaistu keinoälyn ehostama versio käyttäjille ilmaisesta maastografiikasta. Se on nimeltään Super Resolution.

Koska maksamani kausi Microsoftin tarkemman maastografiikan parissa oli päättynyt kuluvan vuoden 2025 alussa, päätin kokeilla Super Resolutionia (SR).

Sen saa päälle simulaattorin Grafiikka-asetuksista. Asetuksiin pääsee vasta, kun on jo aloittanut simulaation.

Laitoin päälle asetuksien samasta osastosta löytyvän kohdan Show Runway Overlays. Tämän asetuksen pitäisi saada kiitotiet näkymään hiukan paremmin ilmasta käsin.

Laitoin myös ilotikkuni kahteen näppäimeen korkeusperäsimen trimmin säädöt.

Aloitin istuntoni viime yönä mitä luultavimmin Yhdysvaltain itärannikon Bostonista. Siellä olin tainnut edellisen kerran lentää GeoFS:ssä.

Simulaattorin Cessna 172:n moottori on mielestäni hiukan liian alitehoinen. Ja sillä kestää minusta turhan pitkään päästä täyteen vauhtiin.

Aikani kierreltyäni alueella rupesin lähestymään jälleen lentokenttää, jolta olin lähtenyt. Pudotin korkeutta melko haipakkaa. Oikea Cessna 172 olisi mennyt varmaan epäkuntoon tällaisessa menossa ja meiningissä. Mutta GeoFS:ää voikin syystä nimittää kevytlentosimulaattoriksi.

Lähestyessäni valitsemaani kiitotietä käytin myös sivuluisua. Siinä on kyse siitä, että kun pistää sivuperäsimen osoittamaan oikealle, niin pistää samalla koneen kallistumaan vasemmalle. Ja kääntäen.

Onnistuin jotenkin osumaan kiitotielle. Mutta pistin seisontajarrut päälle hiukan liian aikaisessa vaiheessa, ja siksi meno meni kiikkeräksi.

Pitää X-Planea käyttäen lentää pitkästä aikaa jossain välissä Cessna 172:lla. Pidän sitä itse asiassa mukavimpana lentokoneena kaikista. Ehkä joku saksalaisten sodanaikainen Fieseler Storch voisi olla vielä mukavampi, mutta sitä ei ole oikeastaan missään ollut enää käytössä viimeksi kuluneiden vuosikymmenien aikana. Toisen maailmansodan jälkeen konetyypin valmistaminen oli kyllä jatkunut jonkin aikaa Ranskassa nimellä Morane-Saulnier MS.500 Criquet ja Tšekkoslovakiassa nimellä Mraz K-65 Cap.

Kokeilin seuraavaksi de Havilland Canada DHC-6 Twin Otteria, josta olen käyttänyt tuttavallisesti ja kansallismielisesti nimitystä Kaksoissaukko. Pistin ensin seisontajarrut päälle, jotta lentokone ei seilaisi itsekseen lentokentällä, ja, oi, katso: se meni istumaan persiilleen.

Otin seisontajarrut pois päältä ja pistin kaasua hiukan kovemmalle, ja kone horjahti takaisin normaaliasentoon.

Nousin ilmaan ja tein vain lyhyen kierroksen lähimaastossa. Olin unohtanut laskusiivekkeet puoliasentoon, ja huomattuani lopulta asian annoin niiden olla siinä moodissa. Laskeutumiseni kiitotielle Kaksoissaukolla oli täysin normaali ja rutiininomainen. Käytin nyt tavallisia jarruja, ja vasta sitten, kun nopeus alkoi olla lähellä nollaa, pistin seisontajarrut päälle.

Olen hukannut näköjään osan rutiinista, mitä tulee GeoFS:llä lentämiseen.

Mutta jos haluan saada kevytlentosimulaattorista tulevaisuudessa enemmän irti, minun pitää siirtyä lentämään nopealla ja ketterällä hävittäjälentokoneella. Aikaisemmin minun oli ollut vaikea kuvitella edes, että yrittäisin suihkuhävittäjällä lennellä yhtään enemmän. Mutta sellainen laajentaisi perspektiiviäni kuitenkin turvallisesti GeoFS:ää käyttäessä.

Kokemus jäi tällä kertaa sen verran lyhyeksi, etten ehtinyt saada asiasta oikein selvää, nimittäin siitä, että kuinka Super Resolution oikein vaikuttaa maisemiin. Pitää kokeilla joskus uudestaan, vaikka minulle rakkaan Havaijin Oahun maisemissa. Oahu on maailman paras lentopaikka minulle. Tai ainakin rakkain.

Tom Kärnä
tämän blogin omistaja

Kärnä: Pistin kaasuvivustohärpäkettäni hieman uusiksi

Olin äskettäin vaihtanut toimintoja sekä vipujen paikkoja kaasuvivustohärpäkkeessäni. Tämä johtui siitä, että halusin niiden olevan kuten Beechraft Baron 58 -lentokoneessa, joka on toistaiseksi vakiolentokoneeni.

Välillä pitää kyllä koettaa lennellä muillakin konetyypeillä ihan vaihtelun jos ei välttämättä virkistyksen vuoksi.

Härpäkkeen vasemmassa laidassa ovat, kuten ennenkin ovat olleet, laskutelinevipu sekä korkeusperäsintrimmin pyörä.

Niistä oikealle päin ovat kahden moottorin tehonsäätövivut. Olin siirtänyt niitä vasemmalle, ja kas kummaa, kävi ilmi, että ykkösellä merkityssä kaasuvivussa oleva nappi automaattiselle laskeutumisen keskeyttämiselle (englanniksi go-around) ei toimi siinä paikassa, joten vaihdoin ykkös- ja kakkosmoottorien vipujen paikat keskenään. Valitettavasti tästä oli seurauksena se, että napukka on ikävästi melkein sormen ulottumattomissa, kun se sattuu nyt olemaan kahden vivun välissä. No kyllä sitä saa siitä painettua, mutta on vähän hankalampaa nyt sen kanssa.

Joudun myös kaivamaan jonain päivänä naftaliinista ruuvimeisselin, sillä tuntuu jotenkin oudolta se, että ykkösmoottorin tehon säätövipu on merkitty kakkosella ja kääntäen.

Kaksi seuraavaa sinipäistä vipua oikealla puolella on tarkoitettu potkurien lapojen kulmien säätämiseen.

Seuraavilla kahdella punapäisellä vivulla taas hoidan polttoaineseoksen väkevyyden. Jos lentää kauhean korkealle, on käytännössä pakko säätää polttoaineseosta laihemmalle, jotta moottorit käyvät paremmin. Niillä saa kätevästi myöskin laskeutumisen jälkeen moottorit sammumaan, kun säätää polttoaineseoksen mahdollisimman laihalle.

Härpäkkeen aivan oikeassa laidassa on vaakatasossa oleva ylös-alas-napsukka, jolla säädän laskusiivekkeitä.

Parin lähikuukauden aikana olen oppiva vihdoin autopilotin maagisia toimintoja. Tämä merkitsee myös sitä, että voin härpäkkeen yläosassa olevien salaperäisille namikoille  ruveta määrittämään toimintoja.

Tänään tein pikku lennon lähtien Yhdysvaltain Havaijin osavaltion Oahun saaren Honolulun mantereenpuoleiselta lentokentältä. Nokka osoitti poispäin kaupungista.

Kerrotaan koko juttu:

Potkurien lapakulmat täysille ja polttoaineseos väkeväksi. Laskusiivekkeitä ulos. Seisontajarrut pois päältä.

Hitaahkosti käänsin kaasuvipuja eteenpäin kunnes moottorien tehot olivat täysillä.

Pyrin pitämään koneen lähtökiihdytyksessä suurin piirtein kiitotien keskiviivalla.

Tarkastelin ilmanopeusmittaria. Kun se oli turvallisesti vihreällä vedin ohjainsauvasta hieman itseeni päin. Kone lähti nousemaan. Variometristä näin, että nousukulma oli positiivinen.

Nostin laskutelineet sisään. Odotin parin hetken ajan, että koneeni ehtisi kerätä lisää nopeutta ja samalla katsoin, ettei nokka osoita liikaa taivasta kohti, kun nopeutta ei ole vielä kauheasti. Vedin sitten laskusiivekkeet sisään.

Vasta tässä vaiheessa päätin, että tulen laskeutumaan kaupungista katsoen toisella puolella saarta olevalle lentokentälle. Siellä on kaksi vierekkäistä kiitotietä.

Koneeni oli lopulta noussut jo kahteentuhanteen jalkaan.

Haukankatseeni bongasi lopulta etuvasemmalta halajamani lentokentän. Pistin koneeni pudottamaan korkeutta. Vähensin huomattavasti moottorien tehoja.

Haukkana tarkastelin välillä myös variometriä, ettei sitten ala paloja irtoilemaan lentokoneestani liian nopean pudottautumisen takia. Ilmanopeus pysyi kohtuullisena koko ajan myös.

Päättelin, että voin laskeutua vasemmanpuoleiselle kiitotielle, vaikka se vaikutti vierellään olevaa lievästi lyhyemmältä. Koneeni ei sentään ollut mikään nopea massahirviö. Kiitotien pituus riittäisi varsin hyvin pysähtymiseen.

Laskutelineet ulos, ja seuraavaksi aloin "ulostaa" myös laskusiivekkeitä.

Nopeus oli edelleen mukavanoloinen. Ei mitään ongelmia.

Pyörät koskettivat sitten radan pintaa ja pysyivät siinä. Pistin kaasuvivuista moottorijarrutuksen päälle. Ja jonkin ajan kuluttua vielä pyöräjarrut.

Beechraft Baron 58 pysähtyi. Periaatteessa voisin joskus kyllä rullata koneeni lopuksi seisontapaikalle, mutta en ole kovin usein jaksanut tällaista tehdä. Itse asiassa tuskin koskaan.

Tässä kiva kuva:

Ennen tuota olin samana päivänä käynyt kokeilemassa wanhaa kunnon ilmaista GeoFS:ää. Minulla on vielä pikkaisen aikaa maksettua kautta jäljellä, joten voin käyttää siinä edelleen toistaiseksi Microsoftin tarkempaa maastografiikkaa.

GeoFS:ssä pystyy näköjään nykyään tekemään karttanäkymässä lentosuunnitelman (Flight Plan). En itse hommaa vielä osaa, mutta jääköön muistiin.

Kotilentosimulaattoriin on tullut myös sellainen uudistus, että siinä voi käyttää keinoälyn parantelemaa versiota alkuperäisestä ja ilmaisesta mutta vähemmän tarkasta maastografiikasta (joka on perinteisesti näyttänyt lähellä maata lentäessä hirveältä).

Kokeilen sitä ainakin sitten, kun maksullisesta maastografiikasta ensin aika jättää. Toivottavasti se toimii hyvin. Mutta tosin, jos ei maksa Microsoftille tarkemmasta maastografiikasta, niin maksaa sitten GeoFS:n tekijöille ruudun oikeaan laitaan tulevaa mainosikkunaa katsomalla. Se vie kyllä ikävästi kuva-alaa lentopeliltä.

"Peli" käynnistettyäni sen heitti minut yllättäen Yhdysvaltain itärannikolle Bostoniin.

Lentelin siellä hieman, Cessna 172:lla. Kyseessä on wanha "peruslentokoneeni", jolla minä vuonna 2020 olin aloittanut kotilentosimulaattoriharrastukseni yhdessä kahden toverini kanssa.

Kun olin GeoFS:n asetuksista laittanut päälle korkeutta ottavat yksityiskohdat, niin näkyi jo hienojakin maisemia. Ei pelkkää litteyttä, vaan myös "oikeita" rakennuksia ja kasvillisuutta paikka paikoin.

Sääli, että tekijät eivät ole vielä saaneet poistettua sellaista, että ilmakuviin väistämättä kuvanottohetkellä mukaan tulleet maankamaraan liimautuneet litteät lentokoneet ja autot näkyvät kotilentosimulaattorissakin. Olisi kiva, jos ne saataisiin joskus GeoFS:stä pois näkymästä. Mutta ymmärrän kyllä, että siinä olisi aikamoinen homma. Ehkä keinoäly voisi auttaa?

GeoFS on minusta kyllä hiukan liian helppo "lentosimulaattori". Eikä siinä pääse juurikaan säätämään lentokoneen toimintaa ohjaamosta käsin. Mutta sopiihan se erinomaiseksi "aloituspaketiksi" monelle kotilentosimulaattorilentämisestä kiinnostuneelle.

Ja alla viimeinen kuvista. Olen siinä juuri aikeissa ryhtymässä laskeutumaan Bostonissa:

Tom Kärnä
tämän blogin omistaja