Kärnä: Tulin hankkineeksi sivuperäsinpolkimet

Olen muuten jo neljään otteeseen joutunut X-Plane 12 -lentosimulaattorin asentamaan uudestaan. Johtuen siitä, että mitä tahansa lentohärveleitä siihen asentaakin ulkopuolelta, niin sellainen aiheuttaa lentohärvelinäkymään värinän.

Joten päätin jatkossa pärjätä vakiona simulaattorin mukana tulleilla härveleillä. Jos minun on ihan pakko lennellä jollain muulla, niin vaihdan sitten väliaikaisesti simulaattorin aikaisempaan versioon 11.

Tilasin eilen illalla itselleni verkkokaupasta sivuperäsinpolkimet. Ne olivat saapuneet hakupisteeseen jo alle 24 tunnin kuluttua tilauksesta. Melko nopeaa! Hain ne.

Kyseessä on Logitech Saitek Pro Flight Rudder Pedals -niminen härpäke. Ne ovat ilmeisesti markkinoiden halvimmat sivuperäsinpolkimet. Voisi sanoa: Kahdet resilienssit yksien hinnalla!

Otin illalla härpäkkeen pakkauksestaan ja sitten kytkin sen tietokoneeseen. Ohjelmoin simulaattorissa sen toimintaan. Siinä ei kauaa nokka tuhissut.

Härpäkkeessä on myös varvasjarrut. Sivuperäsintä käytetään liu'uttamalla ao. puolen poljinta vaakatasossa. Varvasjarruja taas painamalla ao. poljinta varpaiden kohdalta (mutta samalla olemalla liu'uttamatta poljinta), jolloin se kallistuu eteenpäin ja alaspäin.

Uusi härpäke kytkettynä lensin äsken Beechcraft Baron 58:llä. Kyseessä on pieni kaksimoottorinen mäntämoottoripotkurikone.

Yritin lentää Helsinki-Malmilta Helsinki-Vantaalle valoisaan aikaan.

Täytyy sanoa, että tulee kestämään jonkin aikaa ennen kuin aivot tottuvat siihen, että sivuperäsintä käytetään polkimilla eikä ilotikun sauvan kierrolla.

Ensimmäinen laskeutuminen uutta härpäkettä käyttäen meni pieleen.

Mutta mitä ilmeisimmin härpäke toimii!

Kokonaan toinen asia on, että joudun nyt miettimään uusiksi laitteiden asettelua kotonani.

Tom Kärnä
tämän blogin omistaja

Kärnä: Annoin tietokoneen ohjata lentojani

24.3.2024 käynnissä oli X-Plane 12- lentosimulaattori, ja olin Boeing 737 -koneineni Helsinki-Vantaan lentokentällä portilla. En mitannut aikaa, mutta kesti todella pitkään ennen kuin kone pääsi rullaamaan kiitotielle. Piti matkustajat ja matkatavarat saada koneeseen ja ilmeisesti tankatakin kone. Kyllä siinä taisi yli puoli tuntia mennä.

Annoin siis tietokoneen hoitaa koneeni. Tarkoitus oli lentää Tampere-Pirkkalan lentokentälle.

Alkutoimenpiteiden aikana koneeni vierellä kentällä seisoi Boeing 747, joka on oikeasti suuri kone Boeing 737:ään verrattuna.

Helsinki-Vantaalla kesti sitten hyvän aikaa rullaaminen kiitoradan päähän, koska matka oli pitkä.

Lopulta koneeni sai lähtöluvan. Klo 20.50 oli lähtökiihdytys ja sen jälkeen nousu ilmaan.

Loppupäässä lennonjohdon ohjeiden mukaisesti koneeni teki kierroksen lähimaastossa ennen kuin se päästettiin laskeutumaan.

Sain tässä istunnossa tarkkailla tekstinä näkyvää koneeni miehistön ja lennonjohtojen välistä viestintää.

Maisemat olivat myös kauniit.

Matka oli sen verran lyhyt, ettei kone ehtinyt kivuta kovin korkealle. Matka Tampereelle kesti todellakin alle puoli tuntia.

Klo 21.17 koneeni pyörät osuivat kiitotiehen. Klo 21.18 tapahtui poistuminen kiitotieltä. Ja klo 21.19 pysäköiminen portille oli suoritettu.

Yksi kaverini, jolle selostin hommaa, oli kuumeessa, ja hän rupesi propagoimaan minulle junamatkustamista. Ihan niin kuin harrastaisin lentomatkustamista enemmänkin tosielämässä. Totta kyllä on, että jos aikoo matkan Helsingistä Tampereelle lentää lentokoneella, niin kannattaa luultavasti käyttää jotain pienempää suihkukonetta, johon mahtuu vähemmän matkustajia ja matkatavaroita.

Vuorokauden vaihduttua seuraavalle päivälle "tein" toisen lennon jälleen tietokoneen ohjastamana. Tällä kertaa lensimme Tallinnaan Helsinki-Vantaalta.

Tein tällä kertaa paremmin muistiinpanoja.

Klo 00.37 oli aloitus, eli siitä alkaen oltiin lähtöportilla.

Jo huomattavan pian eli klo 00.41 kone lähti paikaltaan hienosti seinien läpi rikkomatta kuitenkaan niitä tai itseään.

Toisaalta ymmärrän kyllä tällaisen fysiikan lakien rikkomisen, kun kerran lentosimulaattorin valmistajan ei ole mitään järkeä antaa rahaa palaa kiinnittääkseen tavattoman paljon huomiota, lennon ulkopuolisten asioiden tarkkaan mallintamiseen.

Klo 00.48 oli lähtökiihdytys ja sen jälkeen nousu ilmaan.

Lennonjohto määräili paljon vaihtamaan suuntaa lennon loppupäässä.

Klo 1.08 pyörät osuivat kiitotiehen. Klo 1.09 tapahtui poistuminen kiitotieltä.

Ja klo 1.17 pysäköiminen parkkipaikalle oli suoritettu.

Ja mun pitää kyllä jossain vaiheessa opetella käyttämään hyväkseni lennonjohtoa. Se haluaa vain auttaa ja pitää kaikki turvassa.

Tom Kärnä
tämän blogin omistaja

Kärnä: Epäilin hetken tulleeni hulluksi

Siitä on jo useita viikkoja. Käytin silloin vielä X-Plane 11 -simulaattoria, joka on viimeistä edellinen Laminar Researchin X-Plane -lentosimulaattorin versio.

Olin aikaisemmin pistänyt simulaattoriin taivaalle pörräämään kolme muutakin konetta keinoälyn ohjaamina.

Sitten näin kerran absurdin näyn. Oma lentokoneeni oli paikoillaan kiitoradalla. Näin tuulilasin läpi lentokoneen, joka lensi oikealta vasemmalle hyvin matalalla. Siitä tuprusi savua. Saavutettuaan vasemmalle lennettyään vuoren rinteen se näytti nousevan vuoren rinnettä ylös, ja sen jälkeen se lähti lentämään oikealle.

Epäilin hetken ajan tulleeni hulluksi.

Tom Kärnä
tämän blogin omistaja

Piipponen: Näin alkoi lentosimulaattoriharrastukseni

Oli vuoden 1982 elokuu, kun markkinoille tuli ensimmäinen vähän tunnetumpi kotitietokone eli Commodore 64. Menin seuraavassa kuussa WTOL:n eli Wärtsilän teknillisen oppilaitoksen teknillisen opiston viimeiselle vuosiluokalle. En silloin kiinnittänyt tuohon tapahtumaan mitään huomiota: oppilaitoksemme tietokoneet olivat peltisiä pukukaapin kokoisia laitoksia ikkunattomassa kellarihuoneessa, joka muodosti ATK-luokkamme. Niistä tuli lämpöäkin sen verran, että tuskin siellä tarvittiin paljonkaan lämpöpattereita. Niiden käytöstä en päässyt kovin paljon perille. Mitä nyt Basic-ohjelmoinnin alkeita yritin sisäistää ja sain seiskan ATK:sta, vaikka minulle olisi kulunut kuutonen. Opettajamme sanoi, että Gaussin käyrä ja ammattikasvatushallitus sanelivat sen, että luokan keskiarvon täytyy olla tietyissä rajoissa, joten jokainen oppilas sai yhden numeron verran ”pönttökorotusta” numeroonsa. Sen jälkeenkään en ole riittävästi oppinut tietokoneiden käyttöä, joten kun vuonna 1984, eli vuosi ”tekusta” valmistumiseni jälkeen, markkinoille tuli Commodore 64:lle sopiva lentosimulaattoripeli, Microsoft Flight Simulator 2.0, niin olin kaikesta huolimatta silloin myyty mies. Tai olisin ollut, mikäli olisi tuohon laitteeseen ollut silloin varaa, koska olin siihen aikaan joko työtön tai tein tilapäishanttihommia. Kiinnostus ilmailuun oli kova, vaikka olinkin joutunut viitisen vuotta aikaisemmin lopettamaan purjelentoharrastukseni, jota kesti lähes neljä vuotta.

Idea omasta PC:stä muhi mielessä vuosia. Markkinoille tuli uusia ja tehokkaampia ”tietsikoita”, eikäpähän se kehitys ole siihen pysähtynyt, vaan aivan päin vastoin. Harmi vaan, kun hinnat karkaavat sitä mukaa. Joka tapauksessa muutto Pohjois-Karjalasta ”etelään” ja hieman paremmille ansioille teki mahdolliseksi sen, että syyskuussa 1991 olin tilanteessa, jossa pystyin ostamaan uuden tietokoneen, jonka prosessori oli 286. Laitteen välitti minulle tuttu maahantuoja, APRO-median Hannu Nikunen, ja eräs jo edesmennyt ystäväni, elektroniikka-alan diplomi-insinööriksi opiskeleva Ilkka Rinne asensi siihen MS Flight Simulator 4.0:n. Taisipa maksaa laite, ellen pahasti muista väärin, melko hyvän käytetyn henkilöauton verran. Ja eikun pelaamaan sillä!

Mutta samat ongelmat, jotka ovat enemmän tai vähemmän riivanneet minua näihin päiviin asti, alkoivat melkoisen välittömästi. Vaikka FS 4.0 ei ollut nykymittapuussa mikään kummoinen lentosimulaattori, niin pääsihän sillä jotenkin alkuun. Mutta nälkähän kasvoi syödessä, jo heti kättelyssä. Enkä vielä arvannut, että siitä tulisi loputon suo taikka oikeastaan kierre, josta ei helposti tai ei oikein mitenkään pääse pois, paitsi jos sattuu olemaan edes keskivertohankkeissa – rahallisesti. Halusin nimittäin saada myös äänet tuohon peliin. PC:ssäni ei ollut, huolimatta, että olin maksanut siitä itseni kipeäksi, edes äänikorttia. Sain sellaisen ostettua, mutta kuka sen minulle asensi, vai olikohan se niin helppo, että olisin osannut itse sen tökätä emolevyyn, sitä en enää muista? Okei, nyt pitäisi koneessa olla äänet. Eli moottorin jyrinät olivat minulle tärkeitä ja olisihan se kiva kuulla esimerkiksi Cessnan laskulaippojen sähkömoottorin ääni niitä käytettäessä jne. Ja purjelentokoneella lentäessä ilmavirtojen suhinat. Kyllähän nuo kaikki kuuluivatkin, mutta sitten huomasin pian, että lähes tuliterä PC:ni, joka kait lienee jo silloin ollut toimintansa äärirajoilla, osoitti heti riittämättömyyden merkkejä tehonsa puolesta. Kävi nimittäin niin, että uudet asennukset aiheuttivat sen, että simulaatio ei pysynyt kunnolla perässä ja maisemien päivittymisestä tuli nykivää ja koko ”lentohomma” meni luonnottoman näköiseksi ja jopa vaikeaksi.

Eihän siinä auttanut muu kuin melkoisen pian ruveta päivittämään PC:täni ja piti hankkia siihen uusi emolevy, jossa suorittimena oli 386- ”prossa”. Hommasin sen käytettynä ja veljenpoikani Mikko – sähköteknikko – osasi sen minulle asentaa. Vasta näiden proseduurien jälkeen FS 4.0 alkoi niin sanotusti kunnolla ”pelittämään”.

Toinen juttu hieman tähän liittyen oli se, että olin pari vuotta ennen PC:n hankintaa käynyt ultrakevytlentokurssin ja aloin taas varsinaisen ”oikean” lentämisen. Kiinnostus lentokoneisiin johti edelleen vuonna 1992 lentolupakirjakurssille ja lentämään oikeilla Cessnoilla useiksi vuosiksi, mutta se on jo toinen tarina. Ilmailuharrastuksen uudelleen suuntautuminen vei kuitenkin suurimman kiinnostuksen pois lentosimulaattorilla lentämisestä, vaikka se siinä rinnalla kulkikin. Pääjuoni tarinassa kuitenkin jatkuu niin, että sitä mukaa kun sain uudempiin tietokoneisiin upotettua rahaa, niin simulaattorien tehovaatimukset karkasivat sitä mukaa käsistä, kunnes jossain vaiheessa on ollut pakko ”viheltää peli poikki” niin sanotusti. Nykyisin lennän melko vaatimattomalla PC-laitteistolla – entisaikoihin nähden tietysti tehokkaalla ja ”ei – niin – viimeisen – päälle – olevalla” lentosimulaattorilla.

Jukka Piipponen
kirjailija

kirjoittajavieras

PS. Kirjoittajavieraan nettisivut löytyvät täältä.

Kärnä: Portlandissa Cessna 172:lla

En pidä näköjään huomattavaa osaa mahdollisille lukijoilleni tässä blogissani antamistani lupauksista, mutta nyt päätin tehdä loppuun X-Plane 12 -simulaattorillani | Cessna 172:n "tyypit". Tarkoitan sitä lupaustani, että tekisin sillä vielä yhdet pimeälennot.

Päätin kuitenkin vaihtaa Helsingin lentokentät Yhdysvaltain Oregonin Portlandiin.

Oli pimeä. Nousin kiitoradalta ja suuntasin lievästi oikealle. Ajattelin, että lentelisin suoraan nyt jonkin aikaa, ja sitten tekisin 90 asteen käännöksen vasemmalle ja myöhemmin vielä uuden yhtä vahvan käännöksen vasemmalle.

Minusta kuitenkin näytti, että oli mahdotonta tunnistaa, missä päin aluetta olin lentämässä. Painoin M-näppäimellä esiin elävän kartan, ja näin.

Pian tulikin kiitorata takaisin eteeni. Vesialue muuten olisi ollut hyvähkö maamerkki mustuudessaan, vaikka kovin hyvin ei muuten mitään näkynytkään. Oli kiva nähdä myös liikenteen valoja alapuolella.

Laskeuduin ihan normaalisti. Oli tosin jäänyt aluksi jarrut laittamatta päälle, joten jarrutusmatka piteni.

Lähdin sitten uudestaan liikkeelle. Tällä kertaa päätin suunnata kiitoradasta hieman vasemmalle.

Klikkasin tällä kertaa hiirellä isommaksi sähköisen navigointihärpäkkeen, josta näkyvät kiitoradat. Sijoitin sen kuvaruudun oikeaan laitaan jonkin verran pois tieltä.

En viitsinyt tällä kertaa pitkää matkaa lentää, vaan käännyin takaisin melko pian. Lento pitemmälle, toiselle lentokentälle asti, saa odottaa toista kertaa. Oli sen verran jännää pimeässä lentäminen.

Laskeutuminen meni muuten hyvin, mutta jokin paukahti renkaiden osuessa kiitorataan. Ehkä olin laskeutunut liian jyrkästi ja liian suurella nopeudella. On mahdollista, että jokin renkaista oli mennyt puhki.

On selvää, että pimeällä lentäessä syvyysnäkö ei toimi kovin hyvin.

Taisin taas tosin unohtaa laittaa päälle laskeutumisvalot Cessnasta.

Tom Kärnä
tämän blogin omistaja

Kärnä: Lentelin pitkästä aikaa GeoFS-kevytsimulaattorilla

Koska olen kerran maksanut taas kymmenellä eurolla vuodeksi paremman maastografiikan siihen, niin lentelin tänään pitkästä aikaa GeoFS-kevytsimulaattorilla. Se lienee paras nimitys sille.

Lentokoneeni oli Boeing 737 ja lentelin Yhdysvaltain Oregonin Portlandissa ja Italian Toscanassa.

Rutiinilla se meni. Jouduin vähän soveltamaan vuoden alussa ostamaani ja minulle jo kovin rakkaaksi ja tärkeäksi tullutta kaasuvivustohäkkyrää, kun GeoFS ei tue sitä täysin.

Voisin nimittää GeoFS:ää jopa hyväksi kevytlentosimulaattoriksi, ellei se olisi liian kevyt. Se on liian anteeksiantavainen mielestäni.

Lisäksi olisin todella kiitollinen siitä, jos jonain päivänä simulaattorin valmistaja onnistuisi poistamaan kiitoteiltä hyppyrit.

GeoFS mitä luultavimmin on parhaimmillaan moninpelissä.

Tom Kärnä
tämän blogin omistaja

Kärnä: Beechcraft King Air C90:lla Portlandin lentokentältä

X-Plane 12 -lentosimulaattoria käyttäen lensin äsken ensimmäistä kertaa Beechcraft King Air C90B:llä. Kyseessä on pieni alatasoinen kaksimoottorinen sisäänvedettävillä laskutelineillä varustettu potkuriturbiinikone. Sillä oli mukava lentää, ja pidin sen mittaristosta myös. Kone käyttäytyy mielestäni hyvin.

Lähdin Yhdysvaltain Oregonin osavaltion Portlandin kansainväliseltä lentokentältä. Kaarsin jo lyhyen matkan jälkeen koneen paluumatkalle, jotta en olisi eksynyt, ja laskeuduin samalle kiitotielle, jolta olin lähtenytkin. Viimeinen osuus loppulähestymisessä meni kyllä melkein puihin, koska annoin koneen vajota liikaa. Laskutelineet aiheuttivat kovasti ilmanvastusta. Pistin sitten kaasua huomattavasti kovemmalle, jotta sain kiitoradan taas näkyviin, minkä jälkeen vähensin taas kaasua, ja laskeuduin.

Maajarrut päällä, ja pyörien kosketettua kiitoradan pintaa kaasu vähiin ja suihkunpoikkeutinvivut kaasuvivuissa taakse. Kone pysähtyi varsin nopeasti.

Tämän konetyypin salat voisin periaatteessa jossain vaiheessa kunnolla opiskella.

Olen myös päättänyt, etten lähikuukausina ainakaan asentele simulaattoriini enää käyttäjäyhteisön tekemiä lentokoneita.

Ainoa poikkeus vakiona olemattomiin lentovehkeisiin saa olla nelimoottorinen Boeing 747. Itse asiassa olin joutunut X-Plane 12:n kahteen otteeseen asentamaan uudestaan, koska X-Plane 11:lle valmistetut Boeing 747:t pistivät lopulta lentokonenäkymän tärisemään.

Kiersin ongelman toivottavasti lopullisesti asentamalla Boeing 747:stä version, jonka saattoi päivittää tietyn toimenpideohjelman kautta X-Plane 12:lle sopivaksi.

Simulaattorin aikaisemmalla versiolla X-Plane 11:lla voin tietysti niin halutessani lentää ei-vakioisilla vehkeillä. Sille niitä on olemassa myös enemmän, koska simulaattori on ollut olemassa jo varsin hyvän aikaa.

Tom Kärnä
tämän blogin omistaja