Kevyessä GeoFS-kotilentosimulaattorissa oli viime Jeesuksen vuonna 2024 julkaistu keinoälyn ehostama versio käyttäjille ilmaisesta maastografiikasta. Se on nimeltään Super Resolution.
Koska maksamani kausi Microsoftin tarkemman maastografiikan parissa oli päättynyt kuluvan vuoden 2025 alussa, päätin kokeilla Super Resolutionia (SR).
Sen saa päälle simulaattorin Grafiikka-asetuksista. Asetuksiin pääsee vasta, kun on jo aloittanut simulaation.
Laitoin päälle asetuksien samasta osastosta löytyvän kohdan Show Runway Overlays. Tämän asetuksen pitäisi saada kiitotiet näkymään hiukan paremmin ilmasta käsin.
Laitoin myös ilotikkuni kahteen näppäimeen korkeusperäsimen trimmin säädöt.
Aloitin istuntoni viime yönä mitä luultavimmin Yhdysvaltain itärannikon Bostonista. Siellä olin tainnut edellisen kerran lentää GeoFS:ssä.
Simulaattorin Cessna 172:n moottori on mielestäni hiukan liian alitehoinen. Ja sillä kestää minusta turhan pitkään päästä täyteen vauhtiin.
Aikani kierreltyäni alueella rupesin lähestymään jälleen lentokenttää, jolta olin lähtenyt. Pudotin korkeutta melko haipakkaa. Oikea Cessna 172 olisi mennyt varmaan epäkuntoon tällaisessa menossa ja meiningissä. Mutta GeoFS:ää voikin syystä nimittää kevytlentosimulaattoriksi.
Lähestyessäni valitsemaani kiitotietä käytin myös sivuluisua. Siinä on kyse siitä, että kun pistää sivuperäsimen osoittamaan oikealle, niin pistää samalla koneen kallistumaan vasemmalle. Ja kääntäen.
Onnistuin jotenkin osumaan kiitotielle. Mutta pistin seisontajarrut päälle hiukan liian aikaisessa vaiheessa, ja siksi meno meni kiikkeräksi.
Pitää X-Planea käyttäen lentää pitkästä aikaa jossain välissä Cessna 172:lla. Pidän sitä itse asiassa mukavimpana lentokoneena kaikista. Ehkä joku saksalaisten sodanaikainen Fieseler Storch voisi olla vielä mukavampi, mutta sitä ei ole oikeastaan missään ollut enää käytössä viimeksi kuluneiden vuosikymmenien aikana. Toisen maailmansodan jälkeen konetyypin valmistaminen oli kyllä jatkunut jonkin aikaa Ranskassa nimellä Morane-Saulnier MS.500 Criquet ja Tšekkoslovakiassa nimellä Mraz K-65 Cap.
Kokeilin seuraavaksi de Havilland Canada DHC-6 Twin Otteria, josta olen käyttänyt tuttavallisesti ja kansallismielisesti nimitystä Kaksoissaukko. Pistin ensin seisontajarrut päälle, jotta lentokone ei seilaisi itsekseen lentokentällä, ja, oi, katso: se meni istumaan persiilleen.
Otin seisontajarrut pois päältä ja pistin kaasua hiukan kovemmalle, ja kone horjahti takaisin normaaliasentoon.
Nousin ilmaan ja tein vain lyhyen kierroksen lähimaastossa. Olin unohtanut laskusiivekkeet puoliasentoon, ja huomattuani lopulta asian annoin niiden olla siinä moodissa. Laskeutumiseni kiitotielle Kaksoissaukolla oli täysin normaali ja rutiininomainen. Käytin nyt tavallisia jarruja, ja vasta sitten, kun nopeus alkoi olla lähellä nollaa, pistin seisontajarrut päälle.
Olen hukannut näköjään osan rutiinista, mitä tulee GeoFS:llä lentämiseen.
Mutta jos haluan saada kevytlentosimulaattorista tulevaisuudessa enemmän irti, minun pitää siirtyä lentämään nopealla ja ketterällä hävittäjälentokoneella. Aikaisemmin minun oli ollut vaikea kuvitella edes, että yrittäisin suihkuhävittäjällä lennellä yhtään enemmän. Mutta sellainen laajentaisi perspektiiviäni kuitenkin turvallisesti GeoFS:ää käyttäessä.
Kokemus jäi tällä kertaa sen verran lyhyeksi, etten ehtinyt saada asiasta oikein selvää, nimittäin siitä, että kuinka Super Resolution oikein vaikuttaa maisemiin. Pitää kokeilla joskus uudestaan, vaikka minulle rakkaan Havaijin Oahun maisemissa. Oahu on maailman paras lentopaikka minulle. Tai ainakin rakkain.
Tom Kärnä
tämän blogin omistaja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti