Olin välillä lennellyt siellä täällä ja sinne tänne Etelä-Koreassa ja melko sujuvasti sen jälkeen, kun olin ensin käynyt katsastamassa Muanin kansainvälisen lentokentän, jolla oli viime Jeesuksen vuoden 2024 joulukuussa sattunut vakava lento-onnettomuus.
Päähäni pälkähti sitten, että voisin käydä yhtä hyvin katsastamassa hieman Pohjois-Koreaakin.
Päättelin, että Etelä-Korean luoteiskulmassa sijaitseva Incheonin kansainvälinen lentokenttä, joka palvelee maan pääkaupunkia Soulia, sijaitsee ainakin varsin lähellä maiden välistä rajaa. Joten sinne, kun ei viitsi matkalentoon käyttää liian paljoa aikaa.
Kaikki varmaan muistavat, että kun Korean sota oli 25.6.1950 alkanut ja Pohjois-Korean uljaat sotilaat olivat rynnäköineet – Neuvostoliiton (1917/1922 - 1991) autettua sotaretken suunnittelussa ja valmistelussa – täysillä etelään, ja Etelä-Korean joukot oli pakotettu perääntymään yhä uudestaan.
Pohjois-Korean joukot olivat paremmin koulutettuja, varustettuja ja aseistettuja kuin Etelä-Korean joukot. Vastaanottavan osapuolen asevoimilta myöskin puuttuivat käytännössä niin ilmavoimat kuin raskas aseistus.
Mutta Yhdistyneet kansakunnat kuitenkin meni aggression uhrin puolelle, ja näin ollen lukemattomat maat osallistuivat tavalla tai toisella sotaan Etelä-Korean puolella. YK-joukkoja oli alkanut saapua maahan jo 30. kesäkuuta alkaen, mutta ne olivat joutuneet perääntymään eteläkorealaisten mukana aina maan kaakkoisosassa sijaitsevalle Pusanin alueelle asti. Nykyäänhän se on nimeltään Busan.
YK:n joukkoja johti aluksi maineikas yhdysvaltalainen kenraali Douglas MacArthur (1880-1964), jolle maihinnousuoperaatiot olivat tuttuja Tyynenmeren alueen taistoista toisen maailmansodan ajoilta. Hänen huonoin puolensa oli se, että hän ei aina viitsinyt noudattaa maansa presidentin poliittisia linjauksia julkisissa ulostuloissaan. Mies joutui siksi myöhemmin erotetuksi palliltaan.
15. syyskuuta YK-joukot joukot tekivät vaikean maihinnousun kauas pohjoiskorealaisten selustaan Incheonissa. Se onnistui. Samanaikaisesti YK-joukot ryntäsivät ulos Pusanin pussista. Pohjoiskorealaisilta katkesi huolto, joten he joutuivat pikapikaa perääntymään Etelä-Korean alueelta.
YK-joukot seurasivat perääntyviä lopulta aina Kiinan rajalle Jalu-joelle saakka. Illalla 25. marraskuuta seurasi kuitenkin kiinalaisjoukkojen hyökkäys koko rintaman pituudelta. Kiinalaisia oli ihan vilisemällä, ja YK-joukot olivat helisemässä. Muodollisesti kiinalaiset sotilaat olivat kaikki "vapaaehtoisina" ryhtyneet mukaan sotaan. Tosiasiassa sotilaat olivat kuitenkin Kiinan kansanarmeijan joukkoja.
YK-joukot joutuivat jälleen perääntymään. Seuraavan vuoden 1951 kesäkuuhun mennessä rintamalinja oli jähmettynyt taistelujen vielä jatkuessa, ja se pysyi käytännössä muuttumattomana sodan loppuun 27.7.1953 saakka. Rauhaa ei varsinaisesti solmittu, mutta aselepolinja sijaitsi suurin piirtein entisen rajan tienoilla.
No, sitten taas nykyaikaan.
Lähdin Incheonista lentoon. Ylitettyäni rajan Pohjois-Korean puolelle näin runsaasti tyytyväisiä riisinviljelijöitä alapuolellani heiluttamassa maansa lippuja ja kuvia maan nykyisestä johtajasta Kim Jong-unista (s. 1984) sekä alkuperäisestä johtajastakin Kim Il-sungista (1912-1994). Kim Il-sungilla oli kuulemma ollut huomiotaherättävän kokoinen kasvain niskassa. Siksi miehestä ei ollut aikoinaan saanut ottaa kuvia muuten kuin edestäpäin. Itse muuten pidän TLC-kanavan paiseohjelmien katsomisesta (linkin takana lähes kolme vuotta vanha blogikirjoitukseni). Olen siksi melkein asiantuntija aiheessa, ja periaatteessa ainakin olisin voinut kyetä auttamaan Pohjois-Korean johtajaa hänen ongelmassaan. Varsinkin, jos eräs ystäväni Liisa olisi tullut mukaan auttamaan leikkauksessa. Vaikka mies on jo aikoja sitten kuollut, niin haluaisin sanoa erään paiseohjelman fraasin tapaan hänelle: "Don't feel the shame, we're all the same."
Suuntasin suurin piirtein pohjoisessa karkeasti arvioiden 150 kilometrin päässä sijaitsevalle Koksanin lentokentälle. Kenttä sijaitsee 3832 jalan eli jonkin verran yli kilometrin korkeudella. Kiitotien pituus on noin kaksi ja puoli kilometriä, eli riittää moneen.
Kun tarkastelin X-Planen "elävästä kartasta" pohjoiskorealaisia lentokenttiä, niin niillä ei näyttänyt olevan minkäänlaista suunnistusteknologiaa. Ei radiomajakoita, ei ILS:ää. Voi olla että ne ovat tuollaisia todellisuudessakin. Tai sitten X-Plane-simulaattorin valmistajalle Laminar Researchille ei ole ollut mahdollista tehdä niistä "kunnollisia". Tai yritykseltä puuttuu kiinnostus niiden kanssa tösvimiseen. Pohjois-Korealle omat kentät tosin saattavat olla kaikki sotilaallisesti sen verran merkityksellisiä henkisesti, että ei niitä avata muutenkaan kaikkien käytettäviksi.
Lähempänä rajaa olisi periaatteessa ollut olemassa lentokenttiä, mutta WWW ei osaa kertoa niistä kaikista edes mitään.
Vaikka tiesi, ettei X-Planessa luultavasti ole laitettu toimivaa ohjuspuolustusta Pohjois-Korealle, niin silti vähän jännitti lentää tuonne.
Kummatkin Koreoista ovat muuten siitä ärsyttäviä maita, että niissä on pirusti ylänköä. Olin joutunut tämän vuoksi ottamaan korkeutta aluksi melko paljon.
Koksanin tienoilla oli pahasti pilvisyyttä. Päätin kuitenkin laskeutua kiitotielle 24, jolloin laskussa olisi vastatuuli. Laskeuduin lujahkoa vauhtia pilvien läpi.
Sain kiitotien kuitenkin näkyviin aivan liian myöhäisessä vaiheessa. Pakollinen ylösveto (go-around) eli laskeutumisen keskeyttäminen, ja päätin, ettei minun välttämättä ole tarvis kuitenkaan laskeutua tuonne.
Lentokenttä oli sitä paitsi virallisesti käytöstä poistettukin.
Päätin kuitenkin kurkata, miltä siellä näyttää. Tein kierroksen kentän pohjoispuolella, ja sitten palasin tarkastelemaan asiaa. Lentokenttäalue oli varsin yksinkertainen, mutta kiitotielle ei kuitenkaan ollut rahdattu betoniesteitä tai traktoreita.
Jälkikäteen ajatellen minun olisi ehkä kannattanut olla noudattamatta sääntöjä ja yrittää laskeutua kiitotielle myötätuuleen suunnassa 240 astetta. Sillä puolella ei ollut ollut edes pilvisyyttä.
No seuraavaksi otin sitten kuitenkin vain runsaasti korkeutta. Paluusuunta etelään.
Lensin lopulta niukasti yli 6500 jalassa.
Ajattelin nyt laskeutua eri kentälle kuin miltä olin lähtenyt. Gimpon kansainvälinen lentokenttä sijaitsee maan pääkaupungissa Soulissa Incheonista hiukan itään päin. Se sijaitsee 18 metrin korkeudella merenpinnasta.
Gimpossa on kaksi vierekkäistä kiitotietä pohjoisesta päin tullessa 140 asteen kulmassa pituudeltaan 3600 ja 3200 metriä.
Lähestymissuunnastani katsoen vasemmanpuoleinen kiitorata oli nimeltään 14 L, ja kyseessä oli tämä pitempi kiitotie. Beechcraft Baron 58:lla lentäessä tosin lyhyempikin olisi hyvin riittänyt.
Laskeutuminen onnistui nyt mukavasti. Saatoin huoahtaa helpotuksesta Pohjois-Korean matkani jälkeen.
PS. Noin 20 vuotta sitten oli muuten joukko suomalaisia taiteilijoita käynyt esiintymässä Pohjois-Korean jo aikoja aikaisemmin edsmenneen Kim Il-sungin syntymäpäiväjuhlinnassa. Siitä julkaistiin kymmenisen vuotta myöhemmin kirja Sirkus Pjongjang. Muistelmakirjan kirjoittaja, moottorisahajonglööri Juha Kurvinen tunnetaan myös siitä, että palattuaan Pohjois-Koreasta hän joutui joksikin aikaa mielisairaalaan, koska oli kertonut lääkärille olevansa ammatiltaan moottorisahajonglööri ja esiintyneensä edellisen kerran Pohjois-Korean johtajan syntymäpäiväjuhlilla.
Tom Kärnä
tämän blogin omistaja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti