Noin puoli vuosituhatta sitten Uuden-Seelannin | Eteläsaarelta käsin asutettiin 500 kilometrin päässä idässä sijaitsevat Chathamsaaret. Sen jälkeen liikenne näiden välillä kuitenkin lakkasi, eivätkä maorit ja heistä polveutuneet moriorit tienneet toisistaan pitkään aikaan. Eteläsaarta karumman ilmaston vuoksi Chathamsaarten uudet, maanviljelyyn tottuneet asukkaat joutuivat muuttamaan kulttuuriaan ja ryhtymään metsästäjäkeräilijöiksi.
Vuoden 1791 marraskuussa brittiläinen alus Chatham joutui sivuun kurssiltaan ja ajautui Chathamsaarille. Näin saaret tulivat liitetyiksi Yhdistyneeseen kuningaskuntaan, vaikkakin aluksi brittiläisiä ihmisiä näkyi alueella ainoastaan hylkeen- ja valaanpyytäjien muodossa.
Vuonna 1835 saarille saapui noin 900 maoria, jotka olivat saaneet briteiltä tiedon niiden olemassaolosta, ja he alistivat paikalliset moriorit. Alistivat merkityksessä "tekivät kansanmurhan".
Moriorit olivat kehittäneet maantieteellisen eristyksensä aikana rauhanomaisen, suorastaan pasifistisen kulttuurin, ja maoreiden rantauduttua heidän mailleen he olivat päättäneet suhtautua tulijoihin rauhanomaisesti. Mutta maorit taas kuvittelivat alkuperäisasukkaiden juonivan heidän päänsä menoksi, ja niinpä he aloittivat tuhoamissodan. He saivat näin itselleen Lebensraumia.
Miehiä, naisia, lapsia ja vanhuksia tapettiin pilvin pimein. Harvat jäljellejääneet orjuutettiin, ja morioreilta kiellettiin avioliiton solmiminen toisen moriorin kanssa.
Vuonna 1863 moriorit virallisesti vapautettiin orjuudesta.
Vuonna 2021 marraskuun 23. päivänä Uuden-Seelannin valtio hyväksyi laissa sopimuksen moriorien ja kruunun välillä. Lain mukaan moriorit ovat Chathamsaarten alkuperäisväestö.
Tämä pitkä johdanto johtuu siitä, että vähän aikaa sitten olin saanut päähäni lentää X-Planessa Chathamsaarilta Uuden-Seelannin Eteläsaarelle Beechcraft Baron 58:lla.
Lento oli tylsin kaikista, mitä olen tehnyt virtuaalilentäjän urani aikana, ellei oteta huomioon yhtä GeoFS-simulaattoria hyväksi käyttäen tekemääni lentoa Helsinki-Vantaalta Madridiin.
Minun piti vain luottaa siihen, että lännestä löytyisi jossain vaiheessa maata. Olin pistänyt polttoainetankit varsin täyteen, jotta löpö riittäisi varmasti.
Kun tarpeeksi pitkään olin lentänyt, niin huomasin Etelä-Saaren häämöttävän edessä. Tässä vaiheessa, kun tiesin jo missä olin, käänsin suunnan pohjoiseen.
Uuden-Seelannin pääkaupunki Wellington ja sen lentokenttä sijaitsevat Pohjoissaaren etelärannikolla. Tähtäsin siihen.
Pitkän ajan kuluttua sain laskeuduttua vihdoin Wellingtoniin.
Seuraavana päivänä jatkoin lentojani. Ennen lentoon lähtöäni vähensin polttoainetankkien täyteyttä, ettei ole turhaan ylipainoa.
Lensin saaren länsipuolta pohjoiseen. Piipahdin useilla lentokentillä.
Viimeinen lentokenttä oli Whanganui. Mutta sieltä päätinkin lentää lännestä itään saaren toiselle puolelle Hawke's Bayhin.
Nousin jälleen ilmaan, ja koska odotettavissa oli vuoristoa matkan varrella, keräsin korkeutta useita tuhansia jalkoja.
Jo hyvän aikaa ilmassa rullattuani kohdettani kohti tein yhtäkkiä havainnon, että hetkinen, polttoainetalous on nyt hieman sekaisin. Oli melko tylsää, ettei lentokoneeni ollut kiljunut hälytystä polttoainevajeen vuoksi.
Koska lähtökentälle oli paljon vähemmän matkaa kuin kohdekentälle vielä tässä vaiheessa lentoa, päätin kääntyä takaisin.
Vasta jonkin aikaa jatkettuani lentoa tajusin, että kannattaa laittaa ilmanvastuksen pienentämiseksi ja sitä kautta polttoaineenkulutuksen pienentämiseksi moottorien tehoja pienemmäksi.
Kai sekin oli virhe, että pistin koneen pudottamaan jo aikaisin korkeutta. Korkeammalla olisi ollut ohuempi ilma ja siten pienempi ilmanvastus. Ja jos loppuvaiheessakin olisi ollut väljyyttä paljon siipien alla, olisin voinut tehdä rauhassa valistuneita päätöksiä siitä, mihin laskeutuisin.
Lopulta pitkän aikaa jurnutettuani eteenpäin sain vihdoinkin nähdä etuvasemmalla Whanganuin lentokentän.
Päätin, että minun on turha yrittää lähestymistä kiitotielle pitemmän kaavan mukaan. Minä lentäisin suoraan kentälle ja tekisin lopuksi viime hetkellä käännöksen kiitotien suuntaiseksi.
Mutta, oi, katso: parin viimeisen kilometrin ajan moottorien tehot olivat häviämässä. Olin häviämässä tämän taistelun. Lentokoneeni pudotti korkeutta omin päin yhä alemmas.
Allani oli söpö pientaloalue. Lentokenttää ja sitä erotti toisistaan vesialue.
Lopulta minulle kävi selväksi, etten tulisi pääsemään lentokentän alueelle saatikka kiitotielle asti sillä vajoamisnopeudella.
Talojen katot alkoivat näkyä suurempina. Viime hetkellä pistin laskutelineet ulos. Ja kling klang poks.
Lopputulos oli palava Beechcraft Baron 58. Kuten kuvasta näkyy.
Tom Kärnä
tämän blogin omistaja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti