Siunatkaa, minua isä. Edellisestä lennostani on viikko.
Oikeasti en ole katolinen.
Asensin ensitöikseni tänään X-Plane 11 -lentosimulaattoriini joukon ylimääräisiä lentokoneita. Niitä saa imutettua pelin harrastajayhteisön sivuilta.
Lopulta käynnistin sitten pitkästä aikaa simulaattorin.
Valitsin koneekseni Bell Airacobra P-39:n, joka on toisen maailmansodan aikainen yhdysvaltalaista tuotantoa oleva yksimoottorinen hävittäjälentokone. Pidän tästä koneesta siksi, että toisin kuin eräissä sitä paljon ikonisemmissa ajan sotalentokoneissa siinä on nokkapyörä, jonka ansiosta lentäjä näkee koneella kiitoradalla ajaessaan eteensä kunnolla.
Airacobrassa moottori sijaitsikin rungossa lentäjän takana.
Koneen ainoa selvä vika on se, että siinä poistutaan koneesta oven kautta. Tämä aiheutti sodan aikana jonkin verran kuolemia, koska aina silloin tällöin lentäjän jouduttua poistumaan koneestaan kesken tehtävän koneen peräsin saattoi iskeytyä häneen. Neuvostoliitossa käytettiin myös konetyyppiä, ja siellä lentäjiä ohjeistettiinkin sitten laskeutumaan aina kun mahdollista koneella, koska pelastautuminen siitä laskuvarjolla oli vaarallista.
Päätin jatkaa lentämistä Havaijiin kuuluvalla Oahun saarella, joka kuuluu lempialueisiini. Lähtökenttä oli Honolulussa.
Säädin korkeusperäsintrimmiä sopivaksi. Tosin en tiedä, että vaikuttiko se mitään, koska alun jälkeen en koskenut siihen enää ollenkaan.
Seisontajarrut pois päältä, ja säädin koneen ainoan moottorin kaasun täysille. Tarkastelin nopeusmittarin lukemaa ja lopulta vedin sauvasta kevyesti itseeni päin. En vetänyt konetta jyrkkään nousuun.
Kyseessä on minulle uusi konetyyppi, enkä yrittänytkään opetella koneen lento-ominaisuuksia kovin perusteellisesti lentäessäni ensimmäistä kertaa sillä.
Huomasin välillä alentaneeni moottorin tehoja vähän liikaa. Pistin niitä kovemmalle, ja pääsin ilmassa sitten sopivaan asemaan, josta näki kunnolla alapuolelleen.
Suuntasin Honolulusta sivussa olevalle läheiselle lentokentälle, jolle laskeuduin kätevästi ja hyvin.
Seuraavat kaksi lentoa tein myöskin Honolulusta käsin.
Seuraavalle lennolle valitsin koneekseni kolmimoottorisen suurehkon suihkukoneen DC-10:n, vaikka konetyypillä ei kukaan ole lentänyt aikoihin. Isälleni, joka oli ollut nk. lentävä mekaanikko Finnairilla, se oli kuitenkin ollut tuttu kone, joten lennän koneella henkilökohtaisista syistä.
Kone käyttäytyi lähtökiihdytyksessä ja nousuunlähdössä hyvin. Jatkossa jouduin säätämään runsaasti korkeusperäsintrimmiä. Päätin säädellä moottorien tehoakin.
Ennen kuin pääsin laskeutumaan yhtään minnekään, niin DC-10:ni päätti kääntää nokkansa sen verran lujaa ylöspäin, että ilmeisesti veri pakeni päästäni moottoreiden pauhatessa riittävän lujalla. Näkökenttä hämärtyi ja lopulta pimeni. En nähnyt lopulta mitään. Päätin keskeyttää tehtävän ennen virtuaalista kuolemaani.
Ehkä tehon vähentäminen olisi auttanut kyllä näkemistä.
Kolmatta lentoani varten valitsin kaksimoottorisen ja hitaan potkuriturbiinilentokone Kaksois-Saukon, joka kuuluu lempikoneisiini.
Säädin ennen lähtökiihdytystä taas korkeusperäsintrimmin sopivaksi. Lähtökiito ja nousu olivat normaaleja.
Sitten huomasin, etten ollut tainnut olla tänä iltana täysissä sielun voimissa. Olin unohtanut kokonaan laskusiivekkeiden käytön. Ne olivat kaikilla lennoillani tänään olleet jonkin verran ulkona.
Tuli tunne, että muistini on temppuillut ennenkin, kun on kyse ollut laskusiivekkeistä.
Huomasin myös, että kone pyrki kääntymään oikealle moottorien ollessa säädetty samalle teholle. Säädin tehot sitten sellaisiksi, että koneen oikea moottori antoi pikkaisen enemmän tehoa kuin vasen. Kone kulki nyt suoraan.
Käänsin koneen kiitorataa kohti. Aloitin laskeutumisen. Tarkkailin nopeusmittaria. Olin laittanut laskusiivekkeet täysin ulos, mikä oli ehkä liioittelua.
Mutta onnistuin laskeutumisessa erinomaisesti. Pyörien kosketettua kiitoradan pintaa säädin kaasuvivuista moottorit tyhjäkäynnille ja sen jälkeen säädin potkureiden lapakulmat jarruttaviksi. Pistin myös jarrut päälle. Kone pysähtyi erittäin lyhyellä matkalla. Tällä konetyypillä ehkä kannattaisi minun joskus kokeilla Alankomaitten Länsi-Intiassa laskeutumista Saban saaren lentokentälle. Voin sanoa kokemuksesta, että se on varsin pirullinen.
PS. Sain juuri tietää, että Saba ei kuulu enää hallinnollisesti Alankomaitten Antilleihin. Viime Jeesuksen vuoden 2023 lokakuussa Sabasta, Bonairesta ja Sint Eustatiuksesta oli tullut erityiskuntia ja Sint Maartenista sekä Curaçaosta autonomisia alueita.
Tom Kärnä
tämän blogin omistaja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti