Olen ruvennut viime aikoina harrastamaan enemmän aitoja todellisen maailman säätiloja mutta myös aitoja todellisen maailman päivämääriä ja vuorokaudenaikoja lentämisessäni X-Plane-simulaattorilla.
Todellisen maailman säätilojen käyttö lentosimulaattorissa tuo aitouden tuntua ja vaihteluakin.
Ja jos käyttää niitä, niin silloin tuntuu oikeastaan täysin luonnolliselta alkaa käyttää myös todellisen maailman ajankohtia.
Mutta jos ajatellaan, että kun yhdellä puolella Maapalloa on päivä, niin toisella puolella on samaan aikaan yö, niin pitää valita lentoalue sen mukaan, haluaako lentää valoisaan, hämärään vaiko pimeään aikaan vuorokaudesta.
Ja tietenkin voi valita lentoalueen myös sillä perusteella, että minkälainen lämpötila sillä vallitsee.
Välillä olen käynyt Unalaskan lentokentälläkin, kun halusin kylmää. Unalaska on saari, joka sijaitsee Yhdysvaltain Alaskan osavaltiossa Aleuttien saaristossa. Osa Aleuteista kuuluu Venäjälle, ja melko lähellä Yhdysvaltain ja Venäjän rajaa Unalaska sijaitseekin.
Aleuteilla sijaitsee muuten Yhdysvaltain sekä itäisin että läntisin alue. Tämä johtuu kansainvälisestä päivämäärärajasta.
Unalaska on myöskin saarella sijaitsevan väestöltään pienen kaupungin nimi. Tämä tunnetaan myös nimellä Dutch Harbor, joka kuitenkin tarkasti ottaen käsittää vain Amaknak-saarella sijaitsevan satama-alueen. Tämä Amaknak Island -saari on yhdistetty pääsaareen sillalla. Amaknakin asukkaat kuitenkin ovat varsinaisia nurkkapatriootteja ja kokevat olevansa pikemminkin samaa kaupunkia Dutch Harborin kanssa.
Mutta ei siellä lentelystä nyt tämän enempää.
Lentelin äskettäin runsaasti Uuden-Seelannin Eteläsaarella sijaitsevalla Dunedinin kaupungin alueella ja lähistöllä.
Olen nyt jossain määrin oppinut käyttämään Beechcraft Baron 58:n autopilottia. Ennen kuin valitsee autopilotista siinä käytettävän "moodin" tai "moodeja", niin pitää klikata napukkaa, jolla autopilotin saa päälle.
Kone tapaa olla usein jonkin verran epävakaa ilmassa. Sitä on periaatteessa koko ajan ohjattava, jos ei käytä autopilottia. Sivuperäsin- ja korkeusperäsintrimmejä käyttämällä tosin vakautta saa jonkin verran lisättyä.
Olen oppinut näpyttämään Beechraftin(i) autopilotista päälle ja pois kaksi asetusta. Toinen on se, että Horizontal Situation Indicator (HSI) -nimisen näyttimen oikeassa alalaidassa on namiska, jota kääntämällä sää pistettyä haluamalleen kompassisuunnalle merkin, jota voi käyttää autopilotissa.
Toinen on korkeusasetus. Kun on saavuttanut haluamansa korkeuden ja haluaa pysyä siellä, niin klikkaa autopilotista "alt"-asetuksen päälle.
Tein myöhemmin myöskin havainnon, että X-Planen "elävästä kartasta" saa kätevästi näpättyä päälle radiosuunnistusjutun, jos on tarpeeksi lähellä ko. lähdettä. Autopilotista sitten klikkaa kohtaa "nav", niin se käyttää sitä radiosuunnistuslähdettä, jonka on ohjaamossa eräästä namikasta valinnut (nav1 tai nav2). Sieltä voi valita myös GPS:n käyttöön, mutta valitettavasti en ole vielä opetellut käyttämään sitä.
Jotta voi käyttää tätä lentokoneen toimintoa, pitää näpätä pois päältä muut lentoavut autopilotista.
Voi käyttää myöskin mittarilaskeutumisjärjestelmää (engl. instrument landing system, lyh. ILS). Silloin vain pitää ensin osua ao. lentokentän suuntasäteeseen, jotta voi pistää koneen laskeutumaan melko lailla automaagisesti lähelle kentän pintaa. Onnistuin käyttämään sitä pari kertaa. Mutta riippuu lentokonetyypistä, mitä kaikkia laskeutumisapuja siihen on asennettu.
Beechcraft Baron 58:ssa ILS ei kuitenkaan näytä pitävän huolta sopivasta korkeudesta. Kertasinkin nyt manuaalista tiedon, että konetyyppiin ei todellakaan ole rakennettu automaattista kaasunsäätöä (engl. autothrottle)
Minun oli siis pakko itsenäisesti käyttää kaasua laskeutuessa ILS:n avulla.
Jostain syystä X-Plane haluaa käynnistää simulaation uudestaan, jos haluaa käyttää ILS:ää. Mutta kun sen on tehnyt, niin homma toimii kuten pitääkin. Kyseessä on varmaankin ominaisuus eikä bugi.
X-Planessa myöskin "elävän kartan" alalaidassa saa näkymään liukupolun (engl. glideslope) sivusta päin. Viimeisessä ILS-lähestymisessäni onnistuin lähes täydellisesti lähestymisessä ja laskeutumisessa. Tarkkana olin ollut myös kiitotien päässä olevien neljän rivissä olevan valon suhteen. Kun pääsee tarpeeksi lähelle kiitotietä liukupolulla, niin valot alkavat lopulta näkyä.
Niitä katsomallahan näkee, että onko optimaalisessa lähestymiskulmassa. Jos kaksi valoista on punaisina ja kaksi valkoisina, niin silloin menee homma hyvin. Jos kaikki ovat punaisina, niin lentää aivan liian alhaalla. Jos taas kaikki näkyvät valkoisina, niin silloin on puolestaan aivan liian korkealla.
Yhdysvaltalainen ilmailun uranuurtaja ja kusipää Charles Lindbergh (1902-1974) oli 20. toukokuuta vuonna 1927 lähtenyt ilmaan tarkoituksenaan lentää Atlantin yli New Yorkista ilman välilaskuja. 33 ja puolen tunnin kuluttua lähdöstään hän laskeutui Pariisiin. Koneenaan hänellä oli yksimoottorinen ja autopilotiton Spirit of St. Louis. Täytyy sanoa, että Lindberghillä on ollut paitsi riittävän luotettavasti toimiva lentokone niin myöskin hirvittävän hyvät hermot ja yhtä paljon kunnianhimoa, päämäärätietoisuutta ja viitseliäisyyttä, kun oli tuossa onnistunut ilman autopilottia. Veikkaisin, että hän ei kärsinyt myöskään isommin krampeista lentonsa aikana. Mutta kylmä saattoi tulla.
Erikseen minun pitää opetella tulevaisuudessa vielä The Garmin 530 -navigointijärjestelmälaitteen käyttöä. Tai itse asiassa X-Planessa kyseessä on sitä muistuttava simulaattorin oma vastine X-Plane G530. Mutta sen voin tehdä ajan kanssa kaikessa rauhassa yhtään kiirettä pitämättä. GPS:n käyttäminen pitää kyllä opetella kuitenkin mahdollisimman nopeasti.
Tom Kärnä
tämän blogin omistaja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti