olin lentänyt ensin X-Plane 12 -lentosimulaattoria käyttäen useana päivänä vakiolentokoneellani Japanialassa. tarkoitan siis, että Japanissa.
lopulta olin päätynyt Amamisaarille, jotka sijaitsevat pitkän matkan päässä maan pääsaarista etelälounaaseen. ne ovat osa Riukiusaarten saariryhmää.
sieltä lensin kuitenkin takaisin Japanin pääsaarille. päätin sitten lentää Etelä-Koreaan ja jatkaa sieltä myöhemmin lentoja manner-Kiinaan.
pääsin ja päädyin pitkän kaavan kautta Incheonin kansainväliselle lentokentälle (ICAO: RKSI). Se sijaitsee Etelä-Korean pääkaupungin Soulin kyljessä sen länsipuolella, eli melko tarkalleen Etelä-Korean luoteisimmassa kulmassa.
Incheon on kuuluisa Incheonin maihinnoususta, joka tapahtui 15.–26. syyskuuta vuonna 1950.
Pohjois-Koreahan oli Neuvostoliiton suosiollisella tuella ja avustuksella tuona vuonna tehnyt hyvinvalmistellun ja -suunnitellun hyökkäyksen vallatakseen Etelä-Korean ja pystyttääkseen sinnekin kommunistisen puolueen verisen diktatuurin. Korean teollisuus oli tuolloin keskittynyt lähinnä pohjoiseen. Etelä-Korea oli oikeastaan kehitysmaan tasolla taloudellisessa mielessä.
Etelä-Korean asevoimat olivat tuohon aikaan olleet varsin pahasti alikehittyneet. maalla ei ollut panssarivoimia eikä ilmavoimia käytettävissään eikä juuri tykistöstäkään voinut puhua. edes maassa olleiden yhdysvaltalaisten joukkojen avulla Pohjois-Korean asevoimia ei ollut pysäyttäminen, kun niitä oli kovin vähän. ylivoima niin lukumäärässä kuin varsinkin kalustossa oli huiman paljon Pohjois-Korean hyväksi.
Etelä-Korean puolustajat lyötiin yhä uudestaan ja nopealla tahdilla, ja lopulta niillä oli hallussaan enää pieni sillanpääasema niemimaan koilliskulmassa nimeltä Pusan (nykyisin alueesta käytetään nimitystä Busan). Pohjois-Korea hööki edelleen päälle, mutta hurjan nopea eteneminen oli rasittanut sen joukkoja ja huoltoa. siihen verrattuna eteneminen oli muuttunut jo mateluksi, vaikkakin sotilaallinen ylivoima oli edelleen Pohjois-Korean puolella.
toisen maailmansodan aikana yhdysvaltalainen kenraali Douglas MacArthur (1880-1964) oli onnistunut tekemään joukkoineen moniaita onnistuneita maihinnousuja Japanin hallussa olleille Tyynenmeren saarille, jotka tämä oli valloittanut. sitä kutsutaan saarihyppelyksi.
hän käytti tätä saamaansa laajaa kokemusta hyväkseen ja suunnitteli uskaliaan maihinnousun pohjoiskorealaisten selustaan. ja tämä tapahtui sitten tuolla Incheonissa. Seurauksena oli se, että pohjoiskorealaisten rintama romahti, ja nämä joutuivat pikapikaa vetäytymään etelästä pohjoiseen, jotta eivät joutuisi tuhotuiksi. tai tuhoutuneiksi.
olen puhunut aiheesta jo liikaakin. tämänhän pitäisi olla nimensä mukaisesti lentoblogi. sanon Matti Vanhasen tapaan: anteeksi.
...Incheonin kentältä lähdin posottamaan länteen Keltaisenmeren yli. aamu oli vasta valkenemassa alueella, mutta pilvisyyttä ei ollut oikeastaan ollenkaan.
ehkä 250 kilometrin päässä lähtökentältä sijaitsi niemimaalla sijaitseva lentokenttä, jolle päätin laskeutua.
lensin sen eteläpuolelle, josta käänsin koneeni pohjoiskoilliseen posottaakseni kiitotien suuntaan ja suuntaiseksi.
jo kauan ennen tätä olin aloittanut hitaan korkeuden pudottamisen 7000 jalan korkeudesta.
määränpääkenttä sijaitsi lähellä merenpinnan tasoa. ylänkömuodostelmia ei näkynyt reittini varrella olevan.
no, minä erittäin vahvalla rutiinilla onnistuin laskeutumaan kiitotielle.
mutta näköjään sitten onnistuin unohtamaan, että mistä napista pannaan hidastamispyöräjarrut päälle.
ihmettelin vain, kun hidastuu kovin hitaasti.
onneksi sentään oli toiminnassa potkurien lapojen jarrutoiminto.
mutkittelin jopa kiitotiellä, jotta ei menisi yli kiitotien pään matkani. kun vauhti oli hidastunut jo varsin paljon, painoin lopulta seisontajarrun päälle. sen sentään muistin. lentokoneeni pysähtyi.
ei ilmeisesti kannattaisi lentää tai ainakaan laskeutua krapulapäivinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti