heippa. olin yli viikko sitten lauantaina palannut kahdeksan työviikkoa kestäneeltä väistöasunnossa elolta, joka oli johtunut kotiini sattuneesta pesuhuoneremontista. vanhin pikkuveljeni oli majoittanut minut.
olin alkuviikosta lennellyt. olin lähtenyt Puerto Ricosta lentämään lännen suuntaan. päädyin lopulta Haitin pääkaupungin Port-au-Princen (haitiksi Pòtoprens) lentoasemalle.
tuolloin olin joutunut keskeyttämään lentämiseni pimeän tulon ja kehnojen pilviolosuhteiden vuoksi.
äsken jatkoin samalla asialla. lähdin kentältä, jolle olin viimeksi päätynyt. tarkoitukseni oli lentää ensin pitkällisesti länteen ja saavuttaa lopulta Jamaika.
kiitotien alussa pistin päälle, tai luulin pistäneeni päälle, namikasta autopilotin. lähtökiihdytys ja nousu ilmaan menivät hyvin, mutta sitten alkoivat vaikeudet.
lähtökiihdytys oli siis itään päin. noustuani ilmaan yritin kääntää kokkaa ensin siinä määrin vasemmalle, että saattaisin pistää kompassisuuntiman noudattamisen päälle. kompassin "ötökän" olin siis pistänyt osoittamaan lähdön suunnasta katsoen vastakkaiseen eli lännen suuntaan.
pohjoisen kautta kääntämisen olin valinnut siksi, että sillä suunnalla ylänkömaisemat eivät olleet aivan vieressä.
kun pistin tämän asetuksen päälle autopilotissa, kone ryhtyikin kääntymään oikean kautta. vakautin menon ja yritin uudestaan. ja teki taas saman. tämä vaikutti epäloogiselta.
päätin kääntää lähtökentän pohjoispuolella ollessani kokan ihan ohjaussauvan avulla länteen päin.
autopilotti ei vaikuttanut tottelevan kompassisuuntimaa eikä korkeudenpysytystä. ja myöhemmin huomasin, ettei tainnut ottaa myöskään suuntamajakkaa huomioon.
vaivalloisesti yritin ilman noita apuja lentää länteen päin. koneen järjestelmät vikuroivat parhaansa mukaan.
piti jatkuvasti tarkkailla venkuroivaa ilmanopeutta ja korkeusmittarin lukemaa.
tajusin jossain vaiheessa ottaa autopilotin kokonaan pois päältä. nyt sitten ihan virallisestikin manuaalista lentoa.
kun etäisyyttä oli tarpeeksi kenttään, ryhdyin kääntämään – varovaisesti – konetta vasemman kautta menemään etelän suuntaan.
samalla ryhtyin pudottamaan mahdollisimman vakaasti korkeutta. koneeni oli vikuroinut itsensä välillä yli 4000 jalan korkeuteen.
silloin, kun olin suurin piirtein saavuttanut Port-au-Princen lentoaseman ainoan kiitotien tasan, rupesin kääntämään konettani vasemmalle. tässä vaiheessa koneeni oli jo alittanut 3000 jalan korkeuden. olin noin seitsemän meripeninkulman päässä kiitotien päästä.
kun ei ollut Flight Director päällä, koneeni lensi jossain määrin epävakaammin. nyt piti lentää kieli keskellä suuta, varsinkin kun olin jo huomattavan matalalla.
ja pian huomasin olevani hiukan alle 2000 jalan korkeudessa.
saatuani nopeuden pudotettua noin 150 solmun nopeuteen viiden meripeninkulman päässä kiitotiestä pistin laskutelineet ulos ja laskusiivekkeet noin puolikkaalle.
yritin lähestyä kiitotietä suurin piirtein samassa kulmassa kuin tavallisestikin.
käytin vaistomaisesti välillä pienesti sivuluisua. tämä ei johtunut juurikaan tuulesta, joka ainakin suurin piirtein oli vastainen, vaan koneeni käyttäytymisen kiikkeryydestä.
viimeisillä kymmenillä tai sadoilla metreillä ennen kiitotiekosketusta koneeni nousi hiukan hervottomasti välillä ylös ja välillä taas menetti nopeahkosti korkeutta.
otin tämän vertikaalisen "heilumisen" huomioon, kun yritin asettaa koneen pyörät maahan aivan kiitotien juuressa.
se onnistui itse asiassa melko hyvin. pistin seuraavaksi ensin suihkujarrut toimimaan, ja useita sekunteja sen jälkeen jarruja päälle.
koneeni pysähtyi juuri sopivasti ennen kiitotien vasemman laitaviivan yli menemistä.
...ehkä autopilottia ei kannata ottaa käyttöön koneen ollessa vielä maassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti