Kärnä: Lentelin taas kevyessä sateessa Honolulun tienoilla

Päätin, että ensi viikolla alan lukea Beechraft Baron 58:n ohjekirjasta | X-Planen sivuilta.

Päätös tapahtui seuraavan jälkeen:

Jälleen kyseisellä konetyypillä lähdin mantereen puoleiselta kiitoradalta Honolulussa. Kiitotien suunta oli länteen. Sateli heikosti. Oli valoisahkoa kuitenkin muuten.

Sade heikensi liian paljon näkyvyyttä joka tapauksessa. Oli onni, että kompassi toimi hyvin.

Noustuani ilmaan päätin kääntyä etelään lentääkseni merenpuoleisen kiitotien ylitse. Sen tehtyäni käänsin koneeni nokan länteen. Jonkin aikaa lennettyäni suoraan käänsin koneeni kaartamaan oikealle, aina siihen asti kunnes nokka oli kohti itää. Tarkoitukseni oli laskeutua wanhalle tutulle merenpuoleiselle kiitotielle.

Koneellani oli korkeutta jonkin verran yli tuhannen jalan. Matkaa kiitotielle oli vielä runsaahkosti.

Moottoritehot eivät olleet läheskään täysillä, mutta nopeutta oli vielä liikaa. Vedin säätimestä tehot lähes tyhjäkäynnille.

Seuraavaksi sitten laskutelineet ja laskusiivekkeet ulos.

Meno tuntui jonkin verran kiikkerältä. Saattoi pikkaisen olla tuultakin, mutta ennen kaikkea meno johtui pienestä nopeudesta, joka heikensi ohjainpintojen vaikutusta.

Koneeni menetti korkeutta suuresti ennen kuin sain hilattua tehoja moottoreihin runsaasti lisää. Oikea-aikaiseen tehojen käyttöön pitäisi minun kiinnittää jatkossa enemmän huomiota.

Loppulähestymiseni kentälle tapahtui siis melko matalalta. Mutta kosketus kiitotien pintaan oli sitten myöskin varsin hellävarainen.

Sitten vain moottorit tyhjäkäynnille ja potkurijarrutus vielä sen jälkeen päälle. Ja jarrutin kevyesti lopuksi. Koneeni pysähtyi, mutta loppujarrutus sujui sen verran omituisesti, että onnistuin rikkomaan moottorin numero yksi. Potkurin lavat varmaankin osuivat maahan.

Ei jatkoon!

Kärnä: Oli vielä ihan pakko lennellä lisää Honolulussa

Yksi kaverini nimeltä Lianna oli joitakin viikkoja sitten ehdottanut minulle kauheiden sunnuntaipäivieni hyväksikäyttämistä vaihtamalla jossain vaiheessa päivää normaali sunnuntaipäivän tylsyys lentämiseen.

Päätin tänään tehdä näin.

Ryhdyin hommaan jälleen kaksimoottorisella Beechraft Baron 58 -potkuriturbiinipienkoneella Honolulusta käsin X-Plane 12 -kotilentosimulaattoria käyttäen. Kiitorata oli nyt sisämaanpuoleinen. Nokka osoitti poispäin kaupungista.

Lähtökiihdytys ja nousu ilmaan olivat melkein normaaleja. Tosin lievänä mokana voi pitää sitä, että annoin koneen kiihdyttää nopeutta liian pitkään. Siinä olisi kohta ollut koneen vakaus mennyttä, ellen olisi sitten vetänyt ohjaussauvasta.

Lensin sitten melko lailla suoraan eteenpäin yli tuhannen jalan korkeuteen saakka.

Olin myöskin hilannut trimmivivusta konetta hieman nokkapainoisemmaksi.

Käänsin sitten koneen lentämään vasemmalle. Tarkoitukseni oli laskeutua pienemmälle lentokentälle meren vieressä, jossa oli vierekkäin kaksi kiitotietä suurin piirtein suorassa kulmassa mereen päin.

Laskeutumisvalmisteluihin kuului tietysti moottoritehojen vähentäminen. Pian sen jälkeen pistin ulos laskutelineet ja laskusiivekkeet.

Koneeni alkoi pudottaa korkeutta aika haipakkaa. Korjasin trimmivivun asentoa ja lisäsin moottoritehoja, aluksi vähemmän ja kohta enemmän. Kone ehti menettää korkeutta melko paljon, mutta näin kiitotien kaiken aikaa.

Puiden latvoja melkein hipoen onnistuin suurin piirtein hyvin laskemaan koneeni pyörät kiitotielle.

Päätin olla käyttämättä jarruja. Pistin sen sijaan vain potkurijarrut päälle.

Koneen kiidon nopeus kuitenkin väheni turhan hitaasti jostain syystä.

Näin sitten lopuksi edessä vasemmalle eli toiselle kiitotielle johtavan rullaustien. Päätin kääntyä sille, vaikka nopeutta oli vielä turhan paljon. Koneeni käyttäytyi käännöksessä sitten huonosti, ja jotain meni rikki ilmeisesti.

Kävin seuraavaksi katsomassa peliohjainasetuksia, ja oi, katso: potkurijarrujen säätöä en ollut ollenkaan ottanut käyttöön. Tämä selitti asian. Laitoin asian kuntoon.

Seuraavaksi aloitin uuden lentoistunnon, koska edellinen oli mennyt pieleen. Tällä kertaa laitoin simulaatioon mukaan kevyttä sadetta.

Mielestäni ilmaan nousun jälkeen hieman liian myöhään vedin tällä kertaa laskutelineet ja laskusiivekkeet sisään. Mutta sen tehtyäni joka tapauksessa pienensin moottoreiden tehoja.

Pienehkö sade heikensi etusuunnassa huomattavasti näkyvyyttä. Sivuikkunoista näkyi ulos huomattavan paljon selkeämmin.

Lentokoneellani oli nyt tavanomaista isompi taipumus kääntyä vasemmalle. Korjasin asiaa pienentämällä kakkosmoottorin eli oikeanpuoleisen moottorin tehoja.

Koneeni oli tässä vaiheessa taas vähän yli tuhannen jalan korkeudessa.

Tein pitkän maltillisen kaarroksen vasemmalle. Käännös oli 180 astetta. Tässä vaiheessa sade oli lakannut. Tarkoitukseni oli nyt laskeutua Honolulun merenpuoleiselle kiitotielle, joka on minulle hyvin tuttu FlightGear-lentosimulaattorin ansiosta.

Rohkenin kaarroksesta huolimatta hieman taas vääntää trimmivivusta konetta nokkapainoisemmaksi, koska kone oli ottanut hiukan liikaa korkeutta.

Kiitorata, jolle aioin laskeutua, oli kaarroksessa jäänyt hiukan liikaa vasemmalle. Nyt piti hieman siis kaarrella lisää. Onneksi matkaa kiitotielle oli vielä runsaasti, joten kovin isoihin vääntöihin ei tarvinnut konetta pakottaa, eikä myöskään keskeyttää lähestymistä.

Hieman kaasua pois, ja jonkin ajan kuluttua taas laskutelineet ja laskusiivekkeet ulos.

Jouduin seuraavaksi lisäämään kaasua mutta vain hieman.

Lentokoneeni pyörien koskettaessa kiitorataa päälle satoi taas jokunen vesipisara. Joka tapauksessa maakosketus oli hellävarainen ja hieno. Säädin moottorit tyhjäkäynnille. Seuraavaksi päälle potkurijarrutus. Nopeuden hidastuttua painoin hieman jarruja. Nopeuden hidastuttua vielä lisää pistin päälle automaattijarrutuksen.

Kone pysähtyi. Laskeutuminen oli ollut täydellinen.

Jos haluaisi toimia aina kuten oikeassa lentämisessä tapahtuu, niin rullaisi portilta tai seisontapaikalta koneen kiitoradan päähän ennen lähtöä, ja laskeutumisen jälkeen myöskin rullaisi johonkin, pois kiitotieltä. Mutta toistaiseksi en ole jaksanut tällaista harrastaa. Ehkä sitten kyllä, kun lentäminen on mennyt todella hyvin luihin ja ytimiin nykyisellä "opetuskoneellani".

Periaatteessa sunnuntailentely on minulle hieman vaarallista, koska en ole sunnuntaipäivisin juuri koskaan täysissä ruumiin ja sielun voimissani. Mutta kotisimulaattorilla lentely tuo jopa sunnuntaisin lentämiseen liittyvää kokemusta ja rutiinien omaksumista. Ja kun en ole lentämässä oikealla lentokoneella, niin en vaaranna edes omaa henkeäni lentämällä sunnuntaina.

Ehkä pitäisi konetyypin manuaalia alkaa lukea melko piankin. Sen avulla saisi näppäimistöön myös ohjelmoitua pikanäppäimiä eri näkymille. Ilotikun "hatun" käyttäminen maisemien katsomiseen koneen molemmilla sivuilla on sikäli hankalaa, että on vaikea saada "hatun" avulla näkymää palautettua täsmälleen "keskiasentoon" lopulta.

Olen myös sittemmin tullut siihen tulokseen, että ennen suureen matkustajalentokoneeseen ryhtymistä minun varmaankin kannattaisi kokeilla välityyppinä Cessna Citation X -lentokonetta. Kyseessä on myöskin pienehkö lentokone Beechcraft Baronini tapaan, mutta se on varustettu suihkumoottoreilla kahden potkuriturbiinin sijaan. Sen maksiminopeus on myös huomattavan paljon suurempi.

Ennen kuin suljin kotilentosimulaattorini, päätin sitten käydä katsastamassa, miltä Cessna Citation X:n ohjaamo näyttää. Minun silmiini se oli hiukan liian moderni.

Ja piti sitten vielä käydä vilkaisemassa yksimoottorisen suihkupienkoneen Cirrus Vision SF50:n ohjaamoakin. Se oli vielä modernimpi!

Minä en taida olla modernisti. Kannatan silti paineistettuja ohjaamoja, autopilottia ja toisiotutkavastaimien eli transponderien käyttöä, joten en ole ihan äärikonservatiivi.

Kärnä: Vaihteeksi taas Honolulussa

Vaihteeksi taas Yhdysvaltain Havaijin Oahun saarella Honolulussa. Honolulu ja Oahu ovat kivoja sijainteja lentää, koska maasto ja ympäristö ovat siellä varsin tunnistettavia.

Ainoa huono puoli Oahussa ovat vuoret. Vaikka ne ovat kivoja maamerkkeinä ja muutenkin, niin niihin voi myöskin törmätä huonossa säässä tai pimeänä ajankohtana.

Lentelin ihan pikkaisen X-Plane 12 -lentosimulaattoria hyväksi käyttäen.

Sää oli pilvetön ja oli valoisahkoa.

Lähdin tapani mukaan Honolulun merenpuoleisimmalta kiitotieltä. Koneenani oli wanha tuttuni Beechcraft Baron 58, koska sen olen valinnut alustavaksi opiskelulentokoneekseni. Se on kiva, koska siinä on kaksi potkuriturbiinimoottoria ja sillä on muutenkin ihan oikean lentokoneen elkeet, mutta se ei ole liian suurikokoinen helppojen käännösten tekemisen kannalta. Pidän myöskin sen mittaristosta, joka on mukavanoloinen simulaattorilentäjän kannalta.

Joskus, kun olen ohjekirjasesta oppinut tarpeeksi eli todella paljon nykyistä enemmän koneesta, voin siirtyä seuraavaan eli paljon suurikokoisempaan tyyppiin.

 

Lähtökiihdytys ja ilmaan nousu olivat tänään normaaleja. Olin oikeastaan todella iloinen siitä, että nyt hoidin koneen sivuperäsintä ilotikkuani kiertämällä, enkä polkimilla. Koen ilotikun olevan hommaan paljon polkimia intuitiivisempi hallintaväline. Näkemykseeni kuitenkin vaikuttaa se, että olen sitä käyttänyt näin jo yli kolmen ja puolen vuoden ajan, ja sitä paitsi voisi väittää, että oikeassa lentokoneessa sivuperäsinpolkimia on varmasti mukavampi käyttää kuin omassa laite-ohjelmisto-kokoonpanossani.

Kun olin päässyt varmasti ja vakaasti ilmaan, niin sitten otin normaaliin tapaan laskusiivekkeet ja laskutelineet sisään ja jonkin ajan kuluttua vähensin hiukan tehoakin moottoreista. Päätin käydä katsastamassa kaupungin puolta korkeahkoine rakennuksineen. Sinne asti päästyäni korkeutta oli koneellani selvästi alle tuhat jalkaa, joten näin rakennukset läheltä ja selkeästi.

Ja sitten aloin kaartaa takaisin kiitoteitä kohti. Käännyin aluksi vähän liikaa vasemmalle, joten tein korjausliikkeen. Halusin laskeutua tällä kertaa sisämaassa sijaitsevalle kiitotielle. Koin ilman olevan hieman autereinen. Mutta lopulta sain kiitotien kunnolla näkyviini.

Ensin kaasua vahvasti pois. Laskutelineet ja laskusiivekkeet vähän ajan kuluttua ulos. Koneeni vaikutti vajoavan hiukan liian nopeasti, ja näytti siltä, etten pääsisi kiitotien kynnykselle asti. Niinpä lisäsin selvästi kaasua. Vajoamisnopeus muuttui järkeväksi kannaltani.

Renkaat osuivat lopulta maahan. Laskeutuminen kiitotien pintaan oli sujunut nyt hiukan liian kovakouraisesti. Pitää parantaa asiaa jatkossa. Onneksi mitään pahempaa ei tapahtunut.

Vähensin moottoreiden tehon tyhjäkäynnille ja siitä kaasuvivut vielä jarrutusasentoon.

Painoin ilotikkuni nappia, josta saa pysyvän jarrutuksen päälle. Taisin tehdä sen kuitenkin liian aikaisin, sillä lentokoneeni alkoi seilata kiitotiellä.

Beechcraft Baron 58 pysähtyi lopulta kiitotien reunaan.

Ei aivan täydellinen lasku minulta.

Minun pitää varmaankin ohjelmoida ilotikun "tulitusnappiin" sellainen jarrutus, jonka saa pois päältä, kun lakkaa painamasta nappia.

Ja voi myöskin sanoa, että tällä koneella olisi täysin varmasti riittänyt pysähtymiseen se, että potkurit ovat jarrutusasennossa.

Vielä pitää minun lentää pari lentoa, jotta syntyy koneeseen kunnon rutiini. Ja laskeutuminen pitää vielä mielellään saada onnistumaan täydellisesti.

Ja kun olen ruvennut opiskelemaan manuaalia, niin minun pitää jatkaa säännöllisesti lentämistä, jotta rutiini pysyy ja vielä paraneekin.

Kärnä: Lensin pitkästä aikaa!

Olen erittäin pahasti laiminlyönyt viime aikoina lentämistä.

Mutta en laiminlyö enää!

Välillä olin valitettavasti pistänyt pelitietokoneeni kiintolevyn sisällön sileäksi, joten jouduin nyt X-Plane 12:n käynnistäessäni ohjelmoimaan peliohjaimet uudestaan.

Siksi tein vain yhden, lyhyen, lennon tänään. Lensin Cirrus SR22:lla, koska sen se oli minulle oletuksena laittanut koneeksi.

Nousin ilmaan Portlandin kansainväliseltä lentokentältä Yhdysvaltain Oregonissa. Kyseinen lentokenttä on sekä siviili- että sotilasilmailun käytössä, ja se on Oregonin suurin lentokenttä.

Tein ilmassa pienen kierroksen. Vasta olin ehtinyt vetää laskutelineet ja laskusiivekkeet sisään, kun ne täytyi jälkeen saattaa ulos.

Itse asiassa kierrokseni ilmassa oli jäänyt sen verran lyhyeksi, että jouduin pistämään moottorin tyhjäkäynnille, jotta nopeutta ei olisi liikaa laskeutuessa. Mutta pääasia, ettei mitään isompia komplikaatioita tullut eteen. Osaan edelleen periaatteessa lentää.

Ja kiva, että ilotikku sekä kaasuhärpäke toimivat normaalisti.

Koska sivuperäsinpolkimet olivat poissa pelistä, en ollut jättänyt niitä enää paikoilleen, joten mahduin olemaan lähempänä tietokoneen näppäimistöä.

Jatkossa minulle jo tutummaksi käydä ehtinyt Beechcraft Baron 58 saa olla ensialkuun lentokoneenani. Se on helposti käsiteltävä sitenkin, että sen kääntösäde on kohtuullinen. Ja sen mittaristosta saa simulaattorissa selvää. Jonkin verran inhoan digitaalisia näyttöjä. Oikeassa lentokoneessa ne toki voivat tuntua lentäjästä miellyttävämmiltä.

Yritän saada huomenna lennettyä lisää. Jossain vaiheessa rupean sitten opiskelemaan lentokoneen manuaalia X-Planen sivuilta.

Huomisen jälkeen ovat varmaan helteetkin jo ohitse.