Yksi kaverini nimeltä Lianna oli joitakin viikkoja sitten ehdottanut minulle kauheiden sunnuntaipäivieni hyväksikäyttämistä vaihtamalla jossain vaiheessa päivää normaali sunnuntaipäivän tylsyys lentämiseen.
Päätin tänään tehdä näin.
Ryhdyin hommaan jälleen kaksimoottorisella Beechraft Baron 58 -potkuriturbiinipienkoneella Honolulusta käsin X-Plane 12 -kotilentosimulaattoria käyttäen. Kiitorata oli nyt sisämaanpuoleinen. Nokka osoitti poispäin kaupungista.
Lähtökiihdytys ja nousu ilmaan olivat melkein normaaleja. Tosin lievänä mokana voi pitää sitä, että annoin koneen kiihdyttää nopeutta liian pitkään. Siinä olisi kohta ollut koneen vakaus mennyttä, ellen olisi sitten vetänyt ohjaussauvasta.
Lensin sitten melko lailla suoraan eteenpäin yli tuhannen jalan korkeuteen saakka.
Olin myöskin hilannut trimmivivusta konetta hieman nokkapainoisemmaksi.
Käänsin sitten koneen lentämään vasemmalle. Tarkoitukseni oli laskeutua pienemmälle lentokentälle meren vieressä, jossa oli vierekkäin kaksi kiitotietä suurin piirtein suorassa kulmassa mereen päin.
Laskeutumisvalmisteluihin kuului tietysti moottoritehojen vähentäminen. Pian sen jälkeen pistin ulos laskutelineet ja laskusiivekkeet.
Koneeni alkoi pudottaa korkeutta aika haipakkaa. Korjasin trimmivivun asentoa ja lisäsin moottoritehoja, aluksi vähemmän ja kohta enemmän. Kone ehti menettää korkeutta melko paljon, mutta näin kiitotien kaiken aikaa.
Puiden latvoja melkein hipoen onnistuin suurin piirtein hyvin laskemaan koneeni pyörät kiitotielle.
Päätin olla käyttämättä jarruja. Pistin sen sijaan vain potkurijarrut päälle.
Koneen kiidon nopeus kuitenkin väheni turhan hitaasti jostain syystä.
Näin sitten lopuksi edessä vasemmalle eli toiselle kiitotielle johtavan rullaustien. Päätin kääntyä sille, vaikka nopeutta oli vielä turhan paljon. Koneeni käyttäytyi käännöksessä sitten huonosti, ja jotain meni rikki ilmeisesti.
Kävin seuraavaksi katsomassa peliohjainasetuksia, ja oi, katso: potkurijarrujen säätöä en ollut ollenkaan ottanut käyttöön. Tämä selitti asian. Laitoin asian kuntoon.
Seuraavaksi aloitin uuden lentoistunnon, koska edellinen oli mennyt pieleen. Tällä kertaa laitoin simulaatioon mukaan kevyttä sadetta.
Mielestäni ilmaan nousun jälkeen hieman liian myöhään vedin tällä kertaa laskutelineet ja laskusiivekkeet sisään. Mutta sen tehtyäni joka tapauksessa pienensin moottoreiden tehoja.
Pienehkö sade heikensi etusuunnassa huomattavasti näkyvyyttä. Sivuikkunoista näkyi ulos huomattavan paljon selkeämmin.
Lentokoneellani oli nyt tavanomaista isompi taipumus kääntyä vasemmalle. Korjasin asiaa pienentämällä kakkosmoottorin eli oikeanpuoleisen moottorin tehoja.
Koneeni oli tässä vaiheessa taas vähän yli tuhannen jalan korkeudessa.
Tein pitkän maltillisen kaarroksen vasemmalle. Käännös oli 180 astetta. Tässä vaiheessa sade oli lakannut. Tarkoitukseni oli nyt laskeutua Honolulun merenpuoleiselle kiitotielle, joka on minulle hyvin tuttu FlightGear-lentosimulaattorin ansiosta.
Rohkenin kaarroksesta huolimatta hieman taas vääntää trimmivivusta konetta nokkapainoisemmaksi, koska kone oli ottanut hiukan liikaa korkeutta.
Kiitorata, jolle aioin laskeutua, oli kaarroksessa jäänyt hiukan liikaa vasemmalle. Nyt piti hieman siis kaarrella lisää. Onneksi matkaa kiitotielle oli vielä runsaasti, joten kovin isoihin vääntöihin ei tarvinnut konetta pakottaa, eikä myöskään keskeyttää lähestymistä.
Hieman kaasua pois, ja jonkin ajan kuluttua taas laskutelineet ja laskusiivekkeet ulos.
Jouduin seuraavaksi lisäämään kaasua mutta vain hieman.
Lentokoneeni pyörien koskettaessa kiitorataa päälle satoi taas jokunen vesipisara. Joka tapauksessa maakosketus oli hellävarainen ja hieno. Säädin moottorit tyhjäkäynnille. Seuraavaksi päälle potkurijarrutus. Nopeuden hidastuttua painoin hieman jarruja. Nopeuden hidastuttua vielä lisää pistin päälle automaattijarrutuksen.
Kone pysähtyi. Laskeutuminen oli ollut täydellinen.
Jos haluaisi toimia aina kuten oikeassa lentämisessä tapahtuu, niin rullaisi portilta tai seisontapaikalta koneen kiitoradan päähän ennen lähtöä, ja laskeutumisen jälkeen myöskin rullaisi johonkin, pois kiitotieltä. Mutta toistaiseksi en ole jaksanut tällaista harrastaa. Ehkä sitten kyllä, kun lentäminen on mennyt todella hyvin luihin ja ytimiin nykyisellä "opetuskoneellani".
Periaatteessa sunnuntailentely on minulle hieman vaarallista, koska en ole sunnuntaipäivisin juuri koskaan täysissä ruumiin ja sielun voimissani. Mutta kotisimulaattorilla lentely tuo jopa sunnuntaisin lentämiseen liittyvää kokemusta ja rutiinien omaksumista. Ja kun en ole lentämässä oikealla lentokoneella, niin en vaaranna edes omaa henkeäni lentämällä sunnuntaina.
Ehkä pitäisi konetyypin manuaalia alkaa lukea melko piankin. Sen avulla saisi näppäimistöön myös ohjelmoitua pikanäppäimiä eri näkymille. Ilotikun "hatun" käyttäminen maisemien katsomiseen koneen molemmilla sivuilla on sikäli hankalaa, että on vaikea saada "hatun" avulla näkymää palautettua täsmälleen "keskiasentoon" lopulta.
Olen myös sittemmin tullut siihen tulokseen, että ennen suureen matkustajalentokoneeseen ryhtymistä minun varmaankin kannattaisi kokeilla välityyppinä Cessna Citation X -lentokonetta. Kyseessä on myöskin pienehkö lentokone Beechcraft Baronini tapaan, mutta se on varustettu suihkumoottoreilla kahden potkuriturbiinin sijaan. Sen maksiminopeus on myös huomattavan paljon suurempi.
Ennen kuin suljin kotilentosimulaattorini, päätin sitten käydä katsastamassa, miltä Cessna Citation X:n ohjaamo näyttää. Minun silmiini se oli hiukan liian moderni.
Ja piti sitten vielä käydä vilkaisemassa yksimoottorisen suihkupienkoneen Cirrus Vision SF50:n ohjaamoakin. Se oli vielä modernimpi!
Minä en taida olla modernisti. Kannatan silti paineistettuja ohjaamoja, autopilottia ja toisiotutkavastaimien eli transponderien käyttöä, joten en ole ihan äärikonservatiivi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti