Kärnä: Sivuperäsinpolkimien käyttöä jatkamassa

Olen pahasti laiminlyönyt viime aikoina lentoharrastustani. Tämä johtuu uusia sivuperäsinpolkimiani kohtaan tuntemastani pelosta ja jännityksestä.

Olin päätellyt, että tämä maanantai voi olla ainoa päivä tällä viikolla, jolloin varmasti ehdin lennellä. Niinpä päätin käynnistää X-Plane 12 -kotilentosimulaattorini.

Sitä ennen olin siirtänyt monitoimitulostimeni takaisin alalokeroon. Pistin sen kuitenkin aivan taakse niin, että polkimeni mahtuvat juuri ja juuri sen etupuolelle.

Harvemmin minulle tulee tarvetta tulostaa tai skannata mitään.

Nyt näyttöni ja näppäimistöni mahtuvat paremmin tasolle.

Laitteistoni nykyinen järjestys on tällainen:

Olen myöhemmin siirtänyt vielä näyttöäni edelleen taaksepäin, kun tasolla kerran on tilaa.

Koska kyse oli vielä ihan alkeisoppimisesta, mitä tulee tuohon härveliin, niin lensin tietysti päiväsaikaan hyvän sään vallitessa. Ja paikkakunta oli Havaijilla Ouahun saarella sijaitseva Honolulu, wanha tuttuni. Tai no en ole koskaan käynyt siellä, mutta se on minulle kotilentosimulaattoreilla lentämiseni takia ikään kuin tuttu paikka.

Lensin ihan Beechcraft Baron 58:llä. Minusta tuntuu, että se on minulle melko sopiva lentokone, siis niin kauan kuin lentosimulaattoriini ei saa vakiona mitään nelimoottorista suurta matkustajakonetta.

Vaikka tarkoitukseni oli harjoitella sivuperäsinpolkimien käyttöä, niin heti aluksi unohdin kyseessä olevan härpäkkeen, jolla nimenomaan käytetään sivuperäsintä.

Niinpä jouduin käynnistämään simulaation uudestaan.

Lähtökiihdytys ja lentoonnousu olivat nyt täysin normaaleja. Tosin unohdin sitten, että kannattaisi ottaa laskutelineet sisään. Ihmettelin vain, että ovatko sivuikkunat auki, kun kovasti tuulen ääni pauhasi sisään. Huomasin sitten, mitä voisin laskutelineille tehdä.

Mutta ei kestänyt kauaa, kun ne piti pistää jälleen ulos.

Laskeuduin Honolulun merenpuoleisimmalle kiitotielle. Lasku onnistui juohevasti maakosketukseen saakka. Onnistuin laskeutumaan keskelle kiitotietä, vaikkakin aivan kiitotien kynnykselle. Potkuriturbiikikoneella niin voi kyllä tehdä ihan luvallisesti.

Maakosketus oli kuitenkin hieman kova, mutta lentokoneeni ei kuitenkaan rikkoutunut.

Vedin kaasuvivuista tehot tyhjäkäynnille. Sitten minun ei tarvinnut muuta tehdä kuin käyttää polkimillani varvasjarruja. Kone pysähtyi kohtuullisen lyhyellä matkalla.

Päätin lopettaa harjoittelun tähän. Pikku hiljaa tuntuma paranee. Nyt se oli itse asiassa jo jonkinlainen, vaikka ensiyrityksellä en edes ollut muistanut, mitä tarkoitusta varten olin simulaattoriini "hypännyt". Aivot oppivat pikkuhiljaa, uudelleenorientoituvat.

Sivuperäsinpolkimeni olivat paikallaan varsin vakaasti. Eivät tainneet pahemmin liikahdella minnekään, mikä on hyvä. Ei tarvitse kehittää mitään kiinnityksiä tuohon.

Sivuperäsinpolkimeni ovat nykyisessä härpäkkeistöni kokoonpanossa kuitenkin siinä määrin edessä, että sivutikkuuni ylettyäkseni minun piti hieman kurottaa. Ergonomisesti hankalaa oli tämän vuoksi lentäminen.

Seuraavaa kertaa varten siirrän siksi varmaan oikealle puolelle tuolin ilotikkuani varten.

Tom Kärnä
tämän blogin omistaja