Yhdysvaltain New Yorkin osavaltion New Yorkin kaupunkialueen seutuvilla harjoitin X-Plane -simulaattoria käyttäen alkutalvista hyppelyä lentokentältä toiselle vielä toistaiseksi edelleen vakiolentokoneenani toimivalla Beechcraft Baron 58:lla. Alueella kun on runsaahkosti käyttökelpoisia lentokenttiä.
Olin pistänyt asetuksista kiitoteitä pikkaisen talvisiksi mutta ilman lämpötilaa en kauhean talviseksi. Laskeutumisen jälkeisen vauhdin hidastamisen kiitoteillä oleva lumi, loska ja vesi teki vaikeammaksi. Hoidin asian siten, että pyörien saatua maakosketuksen pistin normaaliin tapaan potkurien lapakulman jarrutusasentoon mutta sitten kuitenkin odotin tavallista pitempään ennen kuin pistin pyöräjarrut päälle. Kiitotien pinnan heikko kitka tietenkin aiheutti jarrutusmatkan pidentymistä.
"Hyppelyni" tuotti minulle suurta iloa. Ei muuta kuin nautinto lentämisestä, nousemisista ja laskeutumisista.
Olin äsken jälleen kerran matkalla kohti seuraavaa valitsemaani lentokenttää. Hakiessani pannusta vastavalmistunutta kofeiinitonta kahveeta tajusin, etten ollu hyppelyideni lomassa huomannut tarkata polttoainemittaria ollenkaan. Ehkä olinkin jo ehtinyt alitajuisesti kuulla koneeni lentokoneeni moottoriston käyvän epänormaalilla äänellä. Mutta nyt kuulin sen ihan tajuisasti. Vilkaisin polttoainemittareita. Kyllä, lentolöpö oli loppumassa.
Olin tuossa vaiheessa ehkä 3500 jalan korkeudessa.
Minusta alkoi sitten näyttää siltä, että mikä tahansa lentokenttä lähistöllä oli liian kaukana siihen, että voisin yrittää pakkolaskua oikealle kiitotielle.
Eikä ollut myöskään tasaista laskupaikkaa kovin lähellä.
No, minä annoin koneeni pikku hiljaa tasaisesti menettää korkeutta, kun en muutakaan voinut. Samalla tarkastin simmuillani nopeusmittaria, ettei ala vahingossakaan sakata.
Juuri ennen puiden latvojen korkeudelle "pääsyä" pistin laskutelineet ulos ja sen jälkeen vielä laskusiivekkeitä kulmille. Ajattelin näiden toimenpiteideni hidastavan vaakanopeutta. Tosin ne taisivat kyllä lisätä vertikaalista nopeutta, kun jouduin kääntämään nokkaa hiukan alaspäin, ettei koneeni sakkaisi viimeisen korkeudenpudotuksen osuuden aikana.
Kun ajoin metsään, niin eihän siinä nähnyt eteensä yhtään. Simulaattori ilmoitti "pelin" lopuksi, että G-voimat olivat olleet sen verran suuret, ettei lentokoneeni selvinnyt rakenteellisesti hengissä siitä. Ja että tahtoisinko yrittää uudelleen.
Tyhmää, ettei se sanonut mitään siitä, että olin antanut omaa tyhmyyttäni pensan loppua. Silkkaa hölmöyttäni voi kyllä osaltaan selittää se, että olin paraikaa toipumassa suhteellisen helposta kulkutaudista. Ei yksikään järjissään oleva lentoyhtiö päästäisi tietoisesti lentäjää tässä kunnossa lentokoneensa puikkoihin, vaikka olinkin jo toipumassa.
Lisäksi minä haluaisin sanoa, että minua ärsyttää X-Plane 12 -lentosimulaattorissa se, että metsän puut ovat lentokoneella läpiajettavaa mallia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti