Kärnä: Sivuperäsinpolkimien käyttöä jatkamassa

Olen pahasti laiminlyönyt viime aikoina lentoharrastustani. Tämä johtuu uusia sivuperäsinpolkimiani kohtaan tuntemastani pelosta ja jännityksestä.

Olin päätellyt, että tämä maanantai voi olla ainoa päivä tällä viikolla, jolloin varmasti ehdin lennellä. Niinpä päätin käynnistää X-Plane 12 -kotilentosimulaattorini.

Sitä ennen olin siirtänyt monitoimitulostimeni takaisin alalokeroon. Pistin sen kuitenkin aivan taakse niin, että polkimeni mahtuvat juuri ja juuri sen etupuolelle.

Harvemmin minulle tulee tarvetta tulostaa tai skannata mitään.

Nyt näyttöni ja näppäimistöni mahtuvat paremmin tasolle.

Laitteistoni nykyinen järjestys on tällainen:

Olen myöhemmin siirtänyt vielä näyttöäni edelleen taaksepäin, kun tasolla kerran on tilaa.

Koska kyse oli vielä ihan alkeisoppimisesta, mitä tulee tuohon härveliin, niin lensin tietysti päiväsaikaan hyvän sään vallitessa. Ja paikkakunta oli Havaijilla Ouahun saarella sijaitseva Honolulu, wanha tuttuni. Tai no en ole koskaan käynyt siellä, mutta se on minulle kotilentosimulaattoreilla lentämiseni takia ikään kuin tuttu paikka.

Lensin ihan Beechcraft Baron 58:llä. Minusta tuntuu, että se on minulle melko sopiva lentokone, siis niin kauan kuin lentosimulaattoriini ei saa vakiona mitään nelimoottorista suurta matkustajakonetta.

Vaikka tarkoitukseni oli harjoitella sivuperäsinpolkimien käyttöä, niin heti aluksi unohdin kyseessä olevan härpäkkeen, jolla nimenomaan käytetään sivuperäsintä.

Niinpä jouduin käynnistämään simulaation uudestaan.

Lähtökiihdytys ja lentoonnousu olivat nyt täysin normaaleja. Tosin unohdin sitten, että kannattaisi ottaa laskutelineet sisään. Ihmettelin vain, että ovatko sivuikkunat auki, kun kovasti tuulen ääni pauhasi sisään. Huomasin sitten, mitä voisin laskutelineille tehdä.

Mutta ei kestänyt kauaa, kun ne piti pistää jälleen ulos.

Laskeuduin Honolulun merenpuoleisimmalle kiitotielle. Lasku onnistui juohevasti maakosketukseen saakka. Onnistuin laskeutumaan keskelle kiitotietä, vaikkakin aivan kiitotien kynnykselle. Potkuriturbiikikoneella niin voi kyllä tehdä ihan luvallisesti.

Maakosketus oli kuitenkin hieman kova, mutta lentokoneeni ei kuitenkaan rikkoutunut.

Vedin kaasuvivuista tehot tyhjäkäynnille. Sitten minun ei tarvinnut muuta tehdä kuin käyttää polkimillani varvasjarruja. Kone pysähtyi kohtuullisen lyhyellä matkalla.

Päätin lopettaa harjoittelun tähän. Pikku hiljaa tuntuma paranee. Nyt se oli itse asiassa jo jonkinlainen, vaikka ensiyrityksellä en edes ollut muistanut, mitä tarkoitusta varten olin simulaattoriini "hypännyt". Aivot oppivat pikkuhiljaa, uudelleenorientoituvat.

Sivuperäsinpolkimeni olivat paikallaan varsin vakaasti. Eivät tainneet pahemmin liikahdella minnekään, mikä on hyvä. Ei tarvitse kehittää mitään kiinnityksiä tuohon.

Sivuperäsinpolkimeni ovat nykyisessä härpäkkeistöni kokoonpanossa kuitenkin siinä määrin edessä, että sivutikkuuni ylettyäkseni minun piti hieman kurottaa. Ergonomisesti hankalaa oli tämän vuoksi lentäminen.

Seuraavaa kertaa varten siirrän siksi varmaan oikealle puolelle tuolin ilotikkuani varten.

Tom Kärnä
tämän blogin omistaja

Kärnä: Sivuperäsinpolkimien opiskelua aloittelemassa

Sattuneista syistä olin pitänyt hiukan pitempää taukoa lentämisestä X-Plane 12:lla.

Sain eilen tehtyä jonkinlaisen uuden ja toimivamman järjestelyn uusille sivuperäsinpolkimilleni. Mutta tulin kuitenkin siihen tulokseen, että siinä saattaa olla vielä edelleen kehittämisen varaa.

Annoin sille latinankielisen nimen systema horribilis.

Järjestely oli seuraavanlainen: Liikuteltavan televisionpitimen lokoseen sijoitin polkimet. Jouduin täten siirtämään kolosesta pois monitoimitulostimeni. Sen taas sijoitin pitimen päälle, ja sen päälle sitten vielä television. Ihan kauhea järjestely.

Jouduin siirtämään polkimet lokoseen, koska tila ei muuten riitä niiden käyttämiseen. Jos ne laittaa ihan alleen, niin polvet joutuvat liian korkealle. Tietokonetuolini kun ei enää nykyään suostu säätymään korkeammalle.

Tänään siirsin vielä näytön monitoimitulostimeni eteen. Jotenkin vielä näppäimistö mahtui samalle tasolle.

Nyt se oli valmis.

Tässä kuvaa asiasta:

Lähdin seuraavaksi päiväsaikaan lentelemään Beechcraft Baron 58:lla Daniel K. Inouyen kansainvälinen lentoasemalta, joka on totellut myös nimeä Honolulun kansainvälinen lentoasema. Muuten olisin lähtenyt varmaan Helsinki-Vantaalta, mutta ajattelin, että sen ja Helsinki-Malmin välimatka on liian lyhyt uuden sivuperäsinpolkimellisen järjestelmän kokeiluun.

Ennen tätähän olin ohjannut lentokoneitten sivuperäsintä kiertämällä lentotikkuni sauvaosaa.

Kiva, että simulaattorissa on vieläkin Malmin lentokenttä. Asuinrakentamisen alueellahan on ilmeisesti tarkoitus alkaa melko piakkoin. Sic transit gloria mundi.

En sittenkään lennellyt kovin pitkällisesti Oahun saaren alueella. Oli jonkin verran vaikea käsittää sitä, milloin sivuperäsin oli suorassa ja milloin vähän väärässä. Lentokoneen käyttäytymisestä sen toki näki, jos ei muusta.

Päätin laskeutua sitten lentokentän meren puoleiselle kiitotielle. Jouduin jonkin verran käyttämään koneen asemoimisessa sivuperäsintä, vaikka lennon aikana sitä harvemmin muuten tarvitseekaan. Tunsin asian suhteen kuitenkin suurta epävarmuutta, kun tottumusta ei ole vielä isommin ehtinyt syntyä uuden härpäkkeen kanssa operoimiseen.

Ja niinhän siinä kävi, että tulin liian lujaa kiitoradan pintaan. Olisi pitänyt vain suosiolla tehdä ylösveto. Siinähän sitä sitten oppii. Koneeni meni särki eli epäkuntoon. Oli liian paljon asioita, jotka veivät samaan aikaan huomiotani.

Saattaa olla, että lentotikkuni oli myös liian kaukana oikealla minusta. Pitää jatkossa asettaa itsensä ohjainten ääreen paremmin.

Päätin jännityksen riittävän tälle päivälle, ja suljin simulaattorin. Opiskelu jatkuu joskus paremmalla ajalla.

Tom Kärnä
tämän blogin omistaja

PS. Tämän blogin tarkoituksesta