Äsken tein X-Plane -kotilentosimulaattoria käyttäen Yhdysvalloissa Oregonin osavaltion Portlandissa kaksimoottorisella Beechcraft Baron 58:lla pienen lennon, jonka päätteeksi laskeuduin samalle lentokentälle kuin miltä olin noussut.
Lyhyen pysähdyksen jälkeen otin jarrut pois päältä ja pistin moottorit uudestaan jyrisemään ja lähtökiito oli siis tällä kertaa vastakkaiseen suuntaan kuin edellisellä lähdöllä. Kiitotien loppu riitti juuri ja juuri riittävään nopeuden hankkimiseen.
Otin suunnan lievästi oikealle ja pidin nousua yllä aina tuhanteen jalkaan saakka.
Seuraavaksi sitten moottorit tyhjäkäynnille ja potkurien lapakulmat pienimmälle, ja rupesin kääntämään konetta vasemman kautta takaisin lentokentälle päin.
Varoitukset huusivat ohjaamossa kuin sireeni, kun tein kääntöä.
Lentokoneeni oli lopussa jonkin verran kiikkerä. Tämä johtuu varmaankin siitä, että ilmanopeuden ollessa pieni koneen ohjainpinnat vaikuttavat heikommin. Aivan viime tingassa olin pistänyt laskutelineet ulos, koska ne lisäävät ilmanvastusta. Mutta onnistuin
tekemään ainakin jonkinlaisen onnistuneen pakkolaskun. Kone säilyi suurin piirtein
ehjänä ja virtuaaliminäni hengissä, vaikka tosin moottorit
laskeutumiseni tappoi. Luultavasti lentokoneeni pyörät osuivat
maakosketuksessa aivan kiitotien viereen eivätkä kiitotielle, jolle matka kyllä siitä jatkui.
Oli siis kannattavaa olla laittanut ennen edellistä lentoistuntoa lapakulmien säätö kaasuvivustohärpäkkeeseeni.
Pakkolaskuharjoitteluni johtui siitä, että kaksi päivää sitten perjantaina olin ollut lentoteorialuennolla, jossa käsiteltiin pakkolaskutilanteita. Luentojen tarkoitus ei ole se, että pääsisin lentämään oikeaa, fyysistä lentokonetta joskus, vaan kyseessä on kylkiäinen kotilentosimulaattoriharrastukselle. Näitä lentoteorialuentoja silti pitää oikea lentäjä nimeltään Jukka Piipponen, kirjailija, joka on lentänyt pienkoneita purjekoneista ja ultrakevyistä lentokoneista aina Cessna 172:een.
Tom Kärnä
tämän blogin omistaja