Oli vuoden 1982 elokuu, kun markkinoille tuli ensimmäinen vähän tunnetumpi kotitietokone eli Commodore 64. Menin seuraavassa kuussa WTOL:n eli Wärtsilän teknillisen oppilaitoksen teknillisen opiston viimeiselle vuosiluokalle. En silloin kiinnittänyt tuohon tapahtumaan mitään huomiota: oppilaitoksemme tietokoneet olivat peltisiä pukukaapin kokoisia laitoksia ikkunattomassa kellarihuoneessa, joka muodosti ATK-luokkamme. Niistä tuli lämpöäkin sen verran, että tuskin siellä tarvittiin paljonkaan lämpöpattereita. Niiden käytöstä en päässyt kovin paljon perille. Mitä nyt Basic-ohjelmoinnin alkeita yritin sisäistää ja sain seiskan ATK:sta, vaikka minulle olisi kulunut kuutonen. Opettajamme sanoi, että Gaussin käyrä ja ammattikasvatushallitus sanelivat sen, että luokan keskiarvon täytyy olla tietyissä rajoissa, joten jokainen oppilas sai yhden numeron verran ”pönttökorotusta” numeroonsa. Sen jälkeenkään en ole riittävästi oppinut tietokoneiden käyttöä, joten kun vuonna 1984, eli vuosi ”tekusta” valmistumiseni jälkeen, markkinoille tuli Commodore 64:lle sopiva lentosimulaattoripeli, Microsoft Flight Simulator 2.0, niin olin kaikesta huolimatta silloin myyty mies. Tai olisin ollut, mikäli olisi tuohon laitteeseen ollut silloin varaa, koska olin siihen aikaan joko työtön tai tein tilapäishanttihommia. Kiinnostus ilmailuun oli kova, vaikka olinkin joutunut viitisen vuotta aikaisemmin lopettamaan purjelentoharrastukseni, jota kesti lähes neljä vuotta.
Idea omasta PC:stä muhi mielessä vuosia. Markkinoille tuli uusia ja tehokkaampia ”tietsikoita”, eikäpähän se kehitys ole siihen pysähtynyt, vaan aivan päin vastoin. Harmi vaan, kun hinnat karkaavat sitä mukaa. Joka tapauksessa muutto Pohjois-Karjalasta ”etelään” ja hieman paremmille ansioille teki mahdolliseksi sen, että syyskuussa 1991 olin tilanteessa, jossa pystyin ostamaan uuden tietokoneen, jonka prosessori oli 286. Laitteen välitti minulle tuttu maahantuoja, APRO-median Hannu Nikunen, ja eräs jo edesmennyt ystäväni, elektroniikka-alan diplomi-insinööriksi opiskeleva Ilkka Rinne asensi siihen MS Flight Simulator 4.0:n. Taisipa maksaa laite, ellen pahasti muista väärin, melko hyvän käytetyn henkilöauton verran. Ja eikun pelaamaan sillä!
Mutta samat ongelmat, jotka ovat enemmän tai vähemmän riivanneet minua näihin päiviin asti, alkoivat melkoisen välittömästi. Vaikka FS 4.0 ei ollut nykymittapuussa mikään kummoinen lentosimulaattori, niin pääsihän sillä jotenkin alkuun. Mutta nälkähän kasvoi syödessä, jo heti kättelyssä. Enkä vielä arvannut, että siitä tulisi loputon suo taikka oikeastaan kierre, josta ei helposti tai ei oikein mitenkään pääse pois, paitsi jos sattuu olemaan edes keskivertohankkeissa – rahallisesti. Halusin nimittäin saada myös äänet tuohon peliin. PC:ssäni ei ollut, huolimatta, että olin maksanut siitä itseni kipeäksi, edes äänikorttia. Sain sellaisen ostettua, mutta kuka sen minulle asensi, vai olikohan se niin helppo, että olisin osannut itse sen tökätä emolevyyn, sitä en enää muista? Okei, nyt pitäisi koneessa olla äänet. Eli moottorin jyrinät olivat minulle tärkeitä ja olisihan se kiva kuulla esimerkiksi Cessnan laskulaippojen sähkömoottorin ääni niitä käytettäessä jne. Ja purjelentokoneella lentäessä ilmavirtojen suhinat. Kyllähän nuo kaikki kuuluivatkin, mutta sitten huomasin pian, että lähes tuliterä PC:ni, joka kait lienee jo silloin ollut toimintansa äärirajoilla, osoitti heti riittämättömyyden merkkejä tehonsa puolesta. Kävi nimittäin niin, että uudet asennukset aiheuttivat sen, että simulaatio ei pysynyt kunnolla perässä ja maisemien päivittymisestä tuli nykivää ja koko ”lentohomma” meni luonnottoman näköiseksi ja jopa vaikeaksi.
Eihän siinä auttanut muu kuin melkoisen pian ruveta päivittämään PC:täni ja piti hankkia siihen uusi emolevy, jossa suorittimena oli 386- ”prossa”. Hommasin sen käytettynä ja veljenpoikani Mikko – sähköteknikko – osasi sen minulle asentaa. Vasta näiden proseduurien jälkeen FS 4.0 alkoi niin sanotusti kunnolla ”pelittämään”.
Toinen juttu hieman tähän liittyen oli se, että olin pari vuotta ennen PC:n hankintaa käynyt ultrakevytlentokurssin ja aloin taas varsinaisen ”oikean” lentämisen. Kiinnostus lentokoneisiin johti edelleen vuonna 1992 lentolupakirjakurssille ja lentämään oikeilla Cessnoilla useiksi vuosiksi, mutta se on jo toinen tarina. Ilmailuharrastuksen uudelleen suuntautuminen vei kuitenkin suurimman kiinnostuksen pois lentosimulaattorilla lentämisestä, vaikka se siinä rinnalla kulkikin. Pääjuoni tarinassa kuitenkin jatkuu niin, että sitä mukaa kun sain uudempiin tietokoneisiin upotettua rahaa, niin simulaattorien tehovaatimukset karkasivat sitä mukaa käsistä, kunnes jossain vaiheessa on ollut pakko ”viheltää peli poikki” niin sanotusti. Nykyisin lennän melko vaatimattomalla PC-laitteistolla – entisaikoihin nähden tietysti tehokkaalla ja ”ei – niin – viimeisen – päälle – olevalla” lentosimulaattorilla.
Jukka Piipponen
kirjailija
kirjoittajavieras
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti